Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 36


 

Kirkko ja kaupungin paluu entiseen paperiin

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 21.05.2024 § 36

77/00.01.01/2024

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta merkitsee asian tiedoksi.

 

 

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin viisi puheenvuoroa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Kirkko ja kaupunki -lehdessä on vuodenvaihteesta lähtien ollut käytössä kaksi eri paperilaatua eli kansi ja keskiaukeama on painettu paksummalle ja vaaleammalle paperille. Taustana tässä on Postin sopimusneuvotteluissa sovittu kokeilu, jonka kautta lehti haluttiin saada koneellisesti lajiteltavaksi. Tästä ei ole aiheutunut lehdelle lisäkustannuksia, vaan kalliimpi paperi on korvattu jakelun hinnassa.

Uutta mallia valmisteltiin vuoden ajan ja siihen siirryttiin sen jälkeen, kun viimeisen testin tulokset syksyllä 2023 olivat positiivisia. Myös lehden painokilpailu käytiin kahden paperin mallilla, joskin ilmoittaen, että kaikki muutokset ovat mahdollisia. Nyt kun malli on ollut käytössä vuoden alusta lähtien, sitä ei ole saatu toivotulla tavalla toimimaan. Tämän vuoksi Posti teki päätöksen konelajittelun lopettamisesta. Kirkko ja kaupunki palaa siis entiseen paperimalliin. Kustannukset ja kustannusten jako ovat sen mukaisia eli kokonaiskulut eivät muutoksen vuoksi nouse. Lukijoiden kannalta paksummasta kannesta luopuminen on luonnollisesti ikävää, mutta sille on teknisesti pakottavat syyt.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Päätoimittaja Pauli Juusela, p. 09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi