Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 35



 

Jouluradion ja Sanoma Media Finlandin kumppanuussopimus

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 21.05.2024 § 35

77/00.01.01/2024

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta
1. hyväksyy Sanoma Media Finland Oy:n kanssa solmittavan Jouluradiota koskevan kumppanuussopimuksen. Sopimus kattaa Jouluradion kaksi seuraavaa tuotantokautta ja siihen sisältyy optiovuosi, jonka käyttöönotosta päätetään erikseen. Sopimuksesta ei aiheudu Jouluradiolle kustannuksia, vaan se tuo Jouluradiolle tuottoa mainosmyynnin kautta sekä säästöä tekniikassa.
2. antaa päätoimittajalle oikeuden viimeistellä ja allekirjoittaa sopimus.

 

 

 

Käsittely

Rebekka Naatus poistui kokouksesta tämän kohdan käsittelyn ajaksi.

Jouluradion vastaava tuottaja Katri Ketola esitteli sopimusta yhdessä päätoimittaja Pauli Juuselan kanssa.
Esittelyn jälkeen käsittelyn aikana käytettiin 14 puheenvuoroa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Johtokunta käsitteli maaliskuun kokouksessaan Sanoma Media Finlandin ja Jouluradion välistä mahdollista sopimusta. Johtokunta päätti valtuuttaa päätoimittajan jatkamaan tarkentavia neuvotteluja Sanomien (Nelonen Median) kanssa tavoitteena sopimus, joka tuodaan 21.5. johtokuntaan hyväksyttäväksi. Tarkentavissa neuvotteluissa on käyty läpi johtokunnan kokouksessa esitettyjä huomioita. Sopimus on käyty useaan kertaan läpi Helsingin seurakuntayhtymän lakimiehen kanssa ja päädytty nyt johtokunnalle esitettävään versioon. Sopimus on nimeltään kumppanuussopimus.

Sopimuksen mukaan Sanoma saa Jouluradiosta brändihyötyä ja mainostuottoa. Maksimissaan mainoksia saa myydä mainoksia kaksi minuuttia tunnissa ja katkoa edeltää mainoskatkotunniste. Jouluradiolla itsellään on myös oikeus kaupalliseen yhteistyöhön mukaan lukien sponsorointi. Jouluradion nettikanavien mainosmyynti ei kuulu sopimuksen piiriin. Jouluradion sisällönhallintajärjestelmä eli tekniikka tulee Sanomien kautta. Lisäksi Sanoma aikoo markkinoida Jouluradiota merkittävällä vuotuisella summalla. Jouluradiolla säilyvät kaikki oikeudet sisältöönsä ja mainosten myynti tapahtuu Jouluradion brändiä ja arvopohjaa kunnioittaen. Sopimuksen taloudellinen merkitys Jouluradiolle perustuu vuotuiseen korvaukseen, tekniikkaan ja markkinointiin. Lisäksi sopimus mahdollistaa esimerkiksi yhteiset tapahtumat. Sopimus on kaksivuotinen ja siihen liittyy erikseen päätettävä optiovuosi ja mahdollisuus neuvotella jatkosopimuksesta.

Viimeisin sopimusluonnos on liitteenä. Samoin liitteenä ovat sopimuksen liitteet eli Taajuudet, Jouluradion arvot ja Hintaliite, joka on liikesalaisuus. Johtokunnan kokouksessa esitellään tarkemmin sopimuksen vaikutukset Jouluradion talouteen. Kokoukseen osallistuu tämän pykälän osalta Jouluradion vastaava tuottaja Katri Ketola.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Päätoimittaja Pauli Juusela, p. 09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi

 

Jakelu

Sanoma Media Finland