Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 41


 

Nuorisotyönohjaajan viran avaaminen ja rekrytoinnin käynnistäminen

 

Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.04.2024 § 41

391/01.01.00/2024

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Herttoniemen seurakunta Helaseppä Minnamari

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää avata nuorisotyönohjaajan viran ja käynnistää rekrytointiprosessin viran täyttämiseksi 1.8.2024 lähtien tai sopimuksen mukaan. Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkon säädöskokoelman nro 137:n mukainen pätevyys nuorisotyönohjaajan virkaan. Lisäksi virkaan valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen ev.-lut. kirkon jäsen. Palkkaus on vaativuusryhmä 502:n mukainen ja lisäksi maksetaan kokemuslisää. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla.  Virkaan valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote.

 

 

 

 

Päätös

Päätösehdotuksen mukaan.

 

 

 

 

Selostus

Herttoniemen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Jari Mäki-Arvelan irtisanouduttua virastaan 1.8.2024 lähtien jää seurakunnan kolmas nuorisotyönohjaajan virka avoimeksi. Seurakunta on strategiassaan Yhteistä hyvää ja yhteistä pyhää 2022-2024 linjannut, että se satsaa erityisesti kaikkien alle 40-vuotiaiden tavoittamiseen mukaan lukien lapset, nuoret, nuoret aikuiset ja nuoret työikäiset. Tästä johtuen seurakunnan olisi tärkeää niin kauan kuin mahdollista pitää kolmesta nuorisotyöhön kiinnitetystä virastaan kiinni ja tehdä mahdollinen resurssivähennys vasta, kun se on tulevina vuosina määrärahojen vähentymisen vuoksi aivan välttämätöntä. Riittävä kasvatuksen ja nuorisotyön työvoima takaa erityisesti rippikoulutyön ja sen jälkeisen isoskoulutusvaiheen hyvän sujumisen.

Huomionarvoista on, että nuoriso- ja rippikoulutyössä on viime aikoina kiinnitetty huomiota nuorten kasvavaan pahoinvointiin. Vaikuttaa siltä, että korona-ajan vaikutukset näkyvät nyt yleisesti viiveellä esimerkiksi ryhmässä olemisen ja ryhmäytymisen vaikeuksina sekä muina sosiaalisten taitojen haasteina. Rippikoululeireille lähtöjä saatetaan perua vielä edellisenä iltana. Erityisesti rippikoulutyössä näkyvät myös kasvaneet keskittymisen haasteet. Nuoret tarvitsevat tuekseen turvallisia aikuisia, jotka kulkevat heidän rinnallaa kohti yhä epävarmemmaksi käyvää tulevaisuutta.

Seurakuntaneuvostolle esitetään näin ollen, että se päättäisi käynnistää rekrytointiprosessin avoimen viran täyttämiseksi 1.8.2024 lähtien tai sopimuksen mukaan. Ihannetilanteessa uusi nuorisotyönohjaa olisi käytettävissä tehtäviinsä heti uuden syyskauden alussa.

Viran erityisiä tarpeita määriteltäessä katseen on syytä suuntautua osin jo kauemmaksi tulevaisuuteen ja ottaa viran hakijoita etsiessään huomioon sekä mahdolliset varhaisnuorisotyön että nuorisotyön tarpeet. Tämä on syytä tehdä sitä silmällä pitäen, että viranhaltijoiden määrää jouduttaneen vähentämään muutamien vuosien päästä kolmesta kahteen.

Viran erityisiä tarpeita näin ollen ovat:

  • Hyvät sosiaaliset- ja vuorovaikutustaidot
  • Itsenäinen työote, mutta myös kyky ja halu moniammatilliseen yhteistyöhön yli rajojen
  • Valmius ja innostus laajan tehtävänkuvan omaksumiseen tavoitteena kohdata eri-ikäisiä varhaisnuorisotyöstä nuoriin aikuisiin saakka työn sisältäessä mm. rippikoulutyötä, isoskoulutusta, nuorteniltoja, kerhotyön koordinointia, retkien- ja leirien koordinointia, kouluyhteistyötä.
  • Kyky toimia monikulttuurisessa työympäristössä ja kiinnostus omaksua myös uskontodialogisia taitoja
  • Hyvät organisointitaidot ja kyky verkostoitua alueen eri toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. 
  • Hyvät viestintätaidot ja luonteva liikkuminen sosiaalisen median erilaisilla alustoilla
  • Joustava työote ja kyky jatkuvien muutosten keskellä elämiseen
  • Vahva ymmärrys kirkon identiteetistä ja perustehtävästä
  • Valmius hengellisistä kysymysten käsittelyyn ja eri-ikäisten hengellisen kasvun tukemiseen erilaisia kristillisiä perinteitä ymmärtäen ja kunnioittaen
  • Aito kiinnostunut lasten, nuorten ja nuorten aikuisten rinnalla kulkemiseen
  • Eduksi katsotaan aikaisempi seurakuntatyön kokemus tai kokemus muun kirkkotyönantajan palveluksessa, kouluyhteistyön tuntemus ja soittotaito

 

Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkon säädöskokoelman nro 137:n mukainen pätevyys nuorisotyönohjaajan virkaan. Lisäksi virkaan valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen ev.-lut. kirkon jäsen.

Palkkaus on vaativuusryhmä 502:n mukainen ja lisäksi maksetaan kokemuslisää. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla.  Virkaan valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Lapsivaikutusten arvioinnin osalta todetaan, että alueen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi seurakunnan nuoristyönohjaajien virkojen määrä on syytä säilyttää kolmessa niin pitkään kuin mahdollista. Nuorisotyönohjaajat kohtavaat lapsia ja nuoria paitsi seurakunnan oman toiminnan piirissä, niin myös esimerkiksi koulupäivystysten ja -yhteistyön merkeissä.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Minnamari Helaseppä

p. 09 2340 3302, minnamari.helaseppa@evl.fi

 

 

Jakelu