Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 89


 

Seurakunnallisen toiminnan säästöjen perusteella myönnettävät talousarvion ylitysoikeudet vuoden 2024 talousarvioon

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 21.03.2024 § 89

28/00.01.01/2024

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaiset ylitysoikeudet vuoden 2024 talousarvioon.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Seurakunnallisessa toiminnassa syntyvä säästö on määrärahojen jakoperustepäätöksen sisältämän periaatteen mukaisesti käytettävissä seurakuntien sekä yhteisen seurakuntatyön seurakunnallisten tehtävien osalta seuraavien vuosien toiminnan rahoittamiseen.

Tilinpäätöksessä lasketaan vuosittain, kuinka paljon säästön määrä on ollut edellisen vuoden lopussa. Säästöt 31.12.2023 ovat 4,908 milj. euroa. Laskelmassa otetaan huomioon säästön määrä edellisen vuoden alussa sekä talousarviokehyksen ylittävä/alittava määrärahojen käyttö vuoden aikana. Kehyksen alitus lisää säästöä ja ylitys vähentää.

Liitteessä esitetään seurakunnallisen toiminnan eli seurakuntien sekä yhteisen seurakuntatyön seurakunnallisten tehtävien säästöt vuodelta 2023 (4,908 milj. euroa), vuodelle 2024 suunniteltu säästön käyttö (2,295 milj. euroa) sekä näiden erotuksena muodostuva vuoden 2024 talousarvion ylitysoikeus (2,613 milj. euroa).

Seurakunnallisen toiminnan säästöjen käyttöä suunnitellaan talousarvion valmistelun yhteydessä. Säästön käyttö sisältyy hyväksyttyyn talousarvioon. Mikäli talousarvio ei sisällä koko säästön käyttöä, jää loppuosa otettavaksi huomioon talousarvion ylitysoikeutena.

Seurakunnan talousarvio sisältää ylitysoikeuksien myöntämisen jälkeen alkuperäiset määrärahat ja tiedon ylitysoikeudesta.

Määrärahojen jakoperustepäätöksen mukaan, mikäli seurakunnalla on alijäämää tai sen ylijäämä on merkittävä, voi yhteinen kirkkoneuvosto pyytää seurakunnalta selvityksen alijäämän kattamisesta tai ylijäämän käytöstä. Liitteeseen on laskettu, kuinka paljon säästöä eli ylijäämää tai alijäämää on jäljellä, kun säästön suunniteltu käyttö vuoden 2024 talousarviossa on otettu huomioon.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Hallintojohtaja Juha Silander, p. 040 5639 709, juha.silander@evl.fi.