Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 20


 

Toimintakertomus 2023

 

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 13.02.2024 § 20

350/00.01.01/2024

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Lauttasaaren seurakunta Kuusniemi Kalle

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto
1) hyväksyy toimintakertomuksen seurakunnan toiminnasta vuodelta 2023
2) lähettää Helsingin seurakuntayhtymän yhteiseen toimintakertomukseen lyhennetyn version vuodelta 2023

 

 

 

Käsittely

Sofia Kangas teki seuraavat ehdotukset:

Lauttasaaren seurakunnan toimintakertomukseen lisätään toimintasuunnitelmassa vuodelle 2023 asetetut kolme tavoitetta.

Tekstistä poistetaan maininnat toiminnasta, joka ei ole uutta vuodelle 2023.

Molemmat ehdotukset hyväksyttiin.

 

Päätös

Päätettiin ehdotuksen mukaisesti em. muutoksin.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

Selostus

Lauttasaaren seurakunnan toimintavuosi 2023 on kirjattu toimintakertomukseen.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

Lisätiedot

Kirkkoherra Kalle Kuusniemi

Jakelu

Helsingin seurakuntayhtymä