Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 08.02.2024/Pykälä 50


 

Vuoden 2024 talousarvion 2. muutos

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 08.02.2024 § 50

10/02.00.01/2024

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää tehdä vuoden 2024 talousarvioon seuraavat muutokset:

KÄYTTÖTALOUSOSA

1. Suorituslisiä varten siirretään liitteen mukaisesti talousarvioon varatusta 380 000 euron määrärahasta osuudet seurakunnille ja 228 000 euron määrärahasta osuudet yhteisille palveluille.

2. Kirkko Helsingissä -strategian edistämiseen tarkoitettu määräraha missionaarisiin panostuksiin 2 000 000 euroa. Seurakuntien osuus määrärahasta on yhteensä
1 600 000 euroa (84 211 euroa / seurakunta) ja yhteisten palveluiden osuus
400 000 euroa. Seurakuntien määrärahojen käytöstä päättää kunkin seurakunnan seurakuntaneuvosto ja yhteisten palveluiden määrärahan käytöstä yhteinen kirkkoneuvosto. Vuodelta 2024 käyttämättä jäänyt määrärahan osa siirretään tilinpäätöksessä vuodelle 2025 ja se on käytettävissä strategian edistämiseen vielä vuoden 2025 ajan.


INVESTOINTIOSA

1. Investointiosan investointihankkeita ja -määrärahoja lisätään 7 143 919 eurolla vuodelta 2023 siirtyvien investointimäärärahojen osalta liitteen mukaisesti.

 

 

Käsittely

 Hallintojohtaja Silander selosti asiaa.

 Todettiin, että pöydille on jaettu korjattu versio liitteestä 3.

 Käsittelyn aikana käytettiin 13 puheenvuoroa.

Jäsen Esa Ahonen esitti Lainelan, Assmannin ja usean muun kannattamana, että päätösehdotuksen käyttötalousosaa koskeva 2-kohta (määräraha missionaarisiin panostuksiin) palautetaan valmisteluun.

Puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen, jonka mukaan päätösehdotuskohdan käsittelyn jatkamista kannattavat äänestävät Jaa ja kohdan palauttamista valmisteluun kannattavat äänestävät Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että kohdan käsittelemisen jatkaminen sai kaksi ääntä (Vuori ja Salenius). Kohdan palauttaminen sai 12 ääntä (Ahonen, Asikanius, Assmann, Harms-Aalto, Lainela, Lehtipuu, Mäkimattila, Olkkola, Raike-Ojanen, Raitio, Solastie ja Voipio-Pulkki).

Päätösehdotuksen käyttötalousosaa koskeva 2-kohta palautetaan valmisteluun.

Palautuksesta johtuen esittelijä lisäsi päätösehdotukseen uuden kohdan, joka kuuluu seuraavalla tavalla: "Yhteinen kirkkoneuvosto päättää valtuuttaa hallintojohtajan päivittämään asianomaisen pykälän liitteet vastaamaan yhteisen kirkkoneuvoston tekemää muutettua päätösesitystä, ennen liitteiden lähettämistä yhteiselle kirkkovaltuustolle 7.3.2024 kokouksen esityslistan yhteydessä".

Lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös

 

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää tehdä vuoden 2024 talousarvioon seuraavat muutokset:


KÄYTTÖTALOUSOSA

1. Suorituslisiä varten siirretään liitteen mukaisesti talousarvioon varatusta 380 000 euron määrärahasta osuudet seurakunnille ja 228 000 euron määrärahasta osuudet yhteisille palveluille.

2. Palautettiin valmisteluun.

INVESTOINTIOSA

1. Investointiosan investointihankkeita ja -määrärahoja lisätään 7 143 919 eurolla vuodelta 2023 siirtyvien investointimäärärahojen osalta liitteen mukaisesti.

 

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti valtuuttaa hallintojohtajan päivittämään asianomaisen pykälän liitteet vastaamaan yhteisen kirkkoneuvoston tekemää muutettua päätösesitystä, ennen liitteiden lähettämistä yhteiselle kirkkovaltuustolle 7.3.2024 kokouksen esityslistan yhteydessä

 

Selostus

Vuoden 2024 talousarvioon esitetään seuraavia muutoksia:

Käyttötalousosa

Talousarviomuutoksena siirretään liitteen mukaisesti talousarvioon suorituslisiä varten varatusta 380 000 euron määrärahasta osuudet kaikille seurakunnille ja 228 000 euron määrärahasta osuudet yhteisten palveluiden osastolle.

Määräraha missionaarisiin panostuksiin Yhteinen kirkkovaltuusto on päättänyt kokouksessaan 25.1.2024 uudesta Kirkko Helsingissä -strategiasta vuosille 2024-2027. Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaisesti strategia koskee seurakuntia ja yhteisiä palveluja. Strategiaa toteutetaan sekä perustyössä että projektien kautta. Kummassakin tapauksessa strategia tarvitsee toteutuakseen siihen erityisesti kohdistettuja resursseja.

 

Vuoden 2024 osalta tammikuussa 2024 päätettyä strategiaa ei ole ollut mahdollista huomioida toiminta- ja taloussuunnittelua tehtäessä. Keväällä 2024 laaditaan suunnitelmat siitä, mitä uuden Kirkko Helsingissä -strategian linjauksia edistetään vuoden 2024 aikana. Seurakunnille ja yhteisten palveluiden osastoille tarkoitettu strategian toteuttamiseen suunnattu määräraha tukee strategian vaikuttavan toteuttamisen käynnistämistä heti strategiakauden alusta alkaen. Tämän vuoksi lisätalousarviossa esitetään 2 milj. euron määrärahan myöntämistä missionaarisiin panostuksiin.

 

Missionaarisiin panostuksiin suunnatun määrärahan jakaminen ja käyttö vuonna 2024

 

Missionaaristen panostusten määrärahan käyttö rajataan yhteisen kirkkovaltuuston 25.1.2024 (§ 5) päättämän Kirkko Helsingissä -strategian toteuttamiseen. Vuosille 2024-2027 päätetyt yhteiset strategiset valinnat ovat: (1) toimimme monikielisenä hengellisenä yhteisönä, (2) olemme merkityksellinen nuorille aikuisille, (3) vahvistamme hyvän tekemisen verkostoja sekä (4) rakennamme toivon teoilla parempaa huomista.

 

Kahden miljoonan euron määräraha jaetaan seurakuntien ja yhteisten palveluiden kesken niin, että seurakunnat saavat siitä 80 prosenttia (1,6 milj. euroa) ja yhteiset palvelut 20 prosenttia (0,4 milj. euroa). Määrärahasta suurin osa osoitetaan seurakunnille, koska strategian linjausten toteuttamisen tulee tapahtua lähellä seurakuntalaisia. Seurakuntien osuus jaetaan tasan kaikkien seurakuntien kesken niin, että jokainen seurakunta saa missionaaristen panostusten määrärahaa 84 211 euroa. Näin halutaan samalla painoarvolla tukea kaikissa seurakunnissa tapahtuvaa strategista toimintaa.

 

Seurakunnan saaman määrärahan käyttämisestä päättää seurakuntaneuvosto, joka valitsee, minkä strategisen valinnan tai valintojen toteuttamiseen seurakunnan saama määräraha kohdennetaan. Seurakuntaneuvosto valvoo seurakuntansa saaman määrärahan käyttöä. Vuoden 2024 lopussa seurakuntaneuvostot lähettävät saamansa raportit tiedoksi yhteiselle kirkkoneuvostolle.

 

Myös yhteisissä palveluissa on toimintaa, jossa toimitaan suoraan seurakuntalaisten ja helsinkiläisten kanssa. Näin tapahtuu esimerkiksi yhteisessä seurakuntatyössä olevassa seurakunnallisessa toiminnassa, yhtymän johtajan toimiston järjestämissä suurissa tapahtumissa ja viestinnässä. Myös hallinto-osasto, henkilöstöosasto, kiinteistötoimi sekä ympäristö- ja hautaustoimi toteuttavat työssään Kirkko Helsingissä -strategiaa.

 

Yhteisten palvelujen saaman määrärahan käyttämisestä päättää yhteinen kirkkoneuvosto, joka valitsee, minkä strategisen valinnan tai valintojen toteuttamiseen yhteisten palveluiden saama määräraha kohdennetaan. Asian valmistelussa kuullaan Helsingin seurakuntayhtymän nuorten vaikuttajaryhmää. Yhteinen kirkkoneuvosto valvoo yhteisten palveluiden saaman määrärahan käyttöä.

 

Missionaarinen määräraha tukee vaikuttavuuden saavuttamista. Sen saavuttamiseksi on tärkeä, että kullekin toimenpiteelle asetetaan sekä tavoitteet että mittarit. Seurakuntaneuvostot seurakuntien osalta ja yhteinen kirkkoneuvosto yhteisten palveluiden osalta seuraavat missionaarisen määrärahan tavoitteiden toteutumista niitä arvioivien mittarien avulla. Kirkko Helsingissä -strategian vaikuttavuus toteutuu pitkäaikaisella tuloksellisella toiminnalla. Strategian lukuohjeessa määritellään vaikuttavuus sekä siihen linkittyvät tavoitteet ja mittarit seuraavasti: Strategialla tavoitellaan vaikuttavuutta eli kirkon toiminnasta seuraavaa myönteistä muutosta ihmisten elämässä ja yhteiskunnassa sekä sen tunnistamista. Strategiassa asetetut tavoitteet ja mittarit on kuvattu koko kaupungin tasolla. Strategia tehdään todeksi toimenpiteillä seurakunnissa ja yhteisissä palveluissa. Toimenpiteet ja niiden mittarit kuvataan toiminta- ja taloussuunnitelmissa." Kirkko Helsingissä -strategian toimeenpano- ja seurantamallia tarkennetaan kevätkauden 2024 aikana ja sitä käsitellään operatiivisissa kokouksissa, esimerkiksi kirkkoherrainkokouksessa, seurakuntayhtymän johtajistossa, johtoryhmässä ja päällikkökokouksessa.

 

Määräraha on tarkoitettu vuonna 2024 tapahtuvaan strategiaa tukevaan toimintaan. Se ei kuitenkaan ole ollut käytössä vuoden alusta alkaen. Strategisen toiminnan käynnistäminen voi viedä aikaa. Tämän vuoksi se määrärahan osa, jota ei seurakunnissa tai yhteisissä palveluissa ole käytetty vuoden 2024 aikana, on mahdollista siirtää vuodelle 2025 strategian edistämiseen. Lisäksi vuodelle 2025 on valmistelussa oma määrärahansa.

 

Strategista määrärahaa myönnettäessä nähdään, että osaaminen ja kertynyt kokemus on tärkeää saada säilymään kussakin työyhteisössä. Tämän vuoksi missionaaristen panostusten määräraha ei ole ensisijaisesti tarkoitettu uuden, erityisesti pysyvän henkilöstön palkkaamiseen. Määrärahaa käytettäessä on hyvä pohtia, kuinka se palvelisi mahdollisimman hyvin helsinkiläisiä ja uuden Kirkko Helsingissä -strategian toimeenpanoa.

 

Asian valmistelu ja jatko

 

Asiaa on valmisteltu sisäisten vuokrien ja seurakuntien määrärahojen projektin yhteydessä. Valmistelussa on kuultu kirkkoherroja sekä yhteisen kirkkoneuvoston asettamaa sisäisten vuokrien ja seurakuntien määrärahojen ohjausryhmää.

 

Kirkkoherrat ovat omassa Kirkko Helsingissä -strategiaa koskevassa lausunnossaan todenneet, että "kehittämisraha olisi mielekästä ja kustannustehokasta jakaa seurakuntiin korvamerkittyinä kehittämiseen. [.] Kun päätös voitaisiin tehdä seurakunnassa, se toisi tavoitteiden asettamisen ja tarkempien suunnitelmien tekemisen luontevasti osaksi seurakuntaneuvoston strategista johtamista. Se antaisi myös seurakunnille viestin siitä, että kehittäminen on arvokasta ja siinä arvostetaan paikallisen ympäristön tuntemusta." Sisäisten vuokrien ja seurakuntien määrärahojen ohjausryhmä yhtyy asiassa kirkkoherrojen näkemykseen.

 

Strategian ja sen painopisteiden ja valintojen toteuttamiseen tarvitaan resursseja myös jatkossa. Siksi asiaa valmistellaan myös vuodelle 2025 ja siitä eteenpäin. Yhteinen kirkkoneuvosto on käynnistänyt selvitystyön tarveharkintaiseen määrärahaan liittyen. Siihen linkittyen on tarpeen selvittää, millainen rahoitusmekanismi tukisi jatkossa parhaiten seurakuntien ja yhteisten palveluiden työn kehittämistä ja strategian toteuttamista. Valmistelussa on perusteltua tarkastella erilaisia malleja, esimerkiksi tarveharkintaisen määrärahan sisältämien kehittämismäärärahojen yhdistämistä missionaarisiin panostuksiin suuntautuvaksi määrärahaksi, niiden pitämistä erillään nykyisen mallin mukaisesti tai kokonaan uudenlaisten kehittämismääräraharatkaisujen luomista. Valmistelussa on esillä myös mahdollisuus varata pieni osa kehittämisrahasta seurakunnissa tehtyjen parhaiden yhteistä strategiaa edistävien onnistumisten palkitsemiseen.

 

 

Investointiosa

Osa ympäristö- ja hautaustoimen sekä kiinteistötoimen investoinneista jäi keskeneräiseksi vuoden 2023 puolella. Lisäksi mukana on myös vielä neljä kokonaan toteutumatonta investointia. Vuodelle 2023 myönnetyistä investointimäärärahoista esitetään siirrettäväksi yhteensä 7,1 milj. euroa vuodelle 2024.

 

Rahoitusosa

Edellä mainittujen muutosten jälkeen rahavarojen muutos on - 8,6 milj. euroa, eli  9,6 miljoonaa euroa heikompi kuin talousarvion + 1,0 milj. euroa.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Hallintojohtaja Juha Silander p. 040 563 9709, juha.silander@evl.fi