Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 5


 

Päämessussa avustaminen

 

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 16.01.2024 § 5  

    

 

 

Päätösehdotus 

Seurakuntaneuvosto päättää olla mukana messun toteuttamisessa myös kaudella 2023-2026 sekä sopii keskuudestaan kevätkauden avustusvuorot.

 

Päätös 

Päätettiin ehdotuksen mukaan.

 

Selostus 

Seurakuntaneuvosto on päättänyt osallistua messun viettämiseen ja sopia 

keskenään edustuksestaan messun toteuttajana. Käytännössä 

seurakuntaneuvoston jäsenet ovat avustaneet tekstin luvussa, esirukouksen 

toteuttamisessa sekä ehtoollisen avustamisessa. 

 

Messuista on tehty oma messujärjestyksensä, joka on kiertänyt 

seurakuntaneuvoston kokouksissa. Tuossa yhteydessä on ollut mahdollisuus 

merkitä oman kalenterin mukaisesti mahdollisuus tulla mukaan toteuttamaan 

messua.