Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 9


 

Vaikuttamisryhmän kokoonpano 2024 - 2025

 

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto 15.01.2024 § 9

157/04.00.00/2024

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kannelmäen seurakunta Koskinen Virpi

 

Päätösehdotus

Srkn valitsee nuorten nimeämät henkilöt vaikuttamisryhmän jäseniksi vuosille 2024 ja 2025. Seurakuntaneuvosto myöntää ryhmälle 500 euron toimintamäärärahan vuodelle 2024.

Käsittely

Seurakuntaneuvosto kävi keskustelun vaikuttamisryhmälle myönnettävästä toimintamäärärahasta ja piti sitä kohtuullisena.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Nuorten vaikuttajaryhmän tehtävistä säädetään kirkkojärjestyksen 10 luvun 5 §:ssä.

Kannelmäen seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmään kuuluu maksimissaan 10 jäsentä, joiden on kirkkojärjestyksen 10 luvun 5 §:n mukaisesti oltava alle 29-vuotiaita konfirmoituja kirkon jäseniä. Seurakuntaneuvosto valitsee nuorten vaikuttajaryhmän jäsenet vaikuttajaryhmään ilmoittautuneista nuorista kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Vaikuttajaryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin. Seurakuntaneuvosto osoittaa ryhmälle toimintamäärärahan.

Nuorisotyönohjaaja Kaija Aalto kertoi, että nuorten vaikuttamisryhmässä ovat mukana tällä hetkellä seuraavat nimetyt nuoret:

Leevi Lappalainen

Tuomas Taiminen

Venny Kumpulainen

Kaika Sahari.

Ryhmän toiminta on avointa niin, että ryhmän kokoontumisiin saa tulla mukaan myös muita nuoria tämän listan ulkopuolelta. Ryhmän kokoonpano elää.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Nuorten vaikuttajaryhmän toiminnalla voi olla myönteiset lapsivaikutukset.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Virpi Koskinen, p. 09 2340 3810, virpi.koskinen@evl.fi

 

Jakelu

Vaikuttamisryhmän jäsenet