Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 152


 

Seurakunnan omaan päätösvaltaan kuuluvien kirkkokolehtien määrääminen ajalle 1.1.-30.6.2024 kirkkohallituksen vuodelle 2024 laatimaan kolehtiluetteloon

 

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto 12.12.2023 § 152

624/02.03.06/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Roihuvuoren seurakunta Kaskinen Timo Pekka

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää

  1. hyväksyä vuoden 2024 kolehtikohteet tammikuusta kesäkuun loppuun kolehtisuunnitelman mukaisesti
     
  2. että kirkkoherralla on oikeus kiireellisessä tapauksessa vaihtaa seurakunnan oma kolehtikohde vielä perustellumpaan kohteeseen, mikäli seurakuntaneuvoston kokoontumisajankohdat eivät mahdollista seurakuntaneuvoston päätöstä asiassa. Kohteen vaihtamismahdollisuus koskee ajankohtaisia tapahtumia, jotka vaativat nopeaa toimintaa, kuten katastrofikeräykset, ja joissa kolehtivarat ohjataan kohteeseen esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun tai Suomen Lähetysseuran kautta.
     
  3. hyväksyä, että konfirmaatiomessuissa kerätään kolehti oman seurakunnan diakoniatyön käytettäväksi vähävaraisten nuorten rippikoululeirimaksujen kattamiseen.

 

 

 

 

Käsittely

Havunen poistui jäävinä pykälän käsittelyn ajaksi. Kirkkoherra esitteli tammi-kesäkuun kirkkokolehdit. Keskusteltiin periaatteista, joilla kolehtisuunnitelmaa tehdään. Keskustelussa nousi esiin neuvoston halu olla aktiivisemmin mukana kolehtikohteita valmisteltaessa. Merkittiin vuoden 2024 kokouksissa.

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaan.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Kirkkohallitus ja Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ovat määränneet vuoden 2024 aikana hiippakunnan seurakunnissa koottavat kolehdit sekä ne pyhäpäivät, jolloin kolehtien kohteet jäävät seurakunnan harkintaan.

Kirkkoherra on laatinut yhdessä lähetystyöstä vastaavan kappalaisen ja esihenkilöiden kanssa esityksen kuluvan vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kerättävistä kolehtikohteista. Avoimia kolehteja ehdotetaan kerättäväksi seurakunnan lähetystyön nimikkokohteille sekä muutamille seurakuntaa lähestyneille kristillisille järjestöille. Nämä kolehdit on mahdollisuuksien mukaan sijoitettu siten, että niillä on liittymäkohtia seurakunnan toimintasuunnitelmissa oleviin teemapyhiin tai muihin erityistapahtumiin.

Kolehtisuunnitelmaa laadittaessa on pyritty ottamaan huomioon seurakuntaneuvoston 8.12.2011 kokouksessa tekemä peruslinjaus, jonka mukaan seurakunnassa kerätään useita kolehteja omille nimikkolähetyskohteille. Jotta seurakunta voisi nopeasti reagoida avunpyyntöihin kansainvälisissä ajankohtaisissa tarpeissa, on syytä jättää mahdollisuus vaihtaa lyhyelläkin aikavälillä seurakunnan oma kohde johonkin vielä perustellumpaan kohteeseen esim. Kirkon Ulkomaanavun tai Suomen Lähetysseuran kautta. Kirkkoherran luvalla muutos voidaan tarvittaessa tehdä nopeasti.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Päätöksellä on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Kolehtisuunnitelman mukaan konfirmaatioissa kolehdit kerätään oman seurakunnan diakoniatyön käytettäväksi vähävaraisten nuorten rippikoululeirimaksujen kattamiseen.