Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 363


 

Lounasruokailun tuki 2024

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 14.12.2023 § 363

314/02.06.02/2023

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) merkitä tiedoksi, että ravintoedun verotusarvo on vähintään 8,50 ja enintään 13,50 euroa aterialta  ja että laitosruokailun ravintoedun verotusarvo on 6,37 euroa aterialta vuonna 2024.
2) että kohdassa 1) mainitut verotusarvon mukaiset hinnat ovat laitosruokailun osalta Lehtisaaren nuorisokodissa ja leirikeskuksissa henkilökunnan itsensä maksama osuus työpaikkaruokailusta. 
3) ePassi Lounas -maksutavassa työantajan kompensaatio vuonna 2024 on enintään 25 % verottajan määrittelemästä vähintään 8,50 ja enintään 13,50 euron hintaisesta ateriasta.

Käsittely

 

Käsittelyn aikana ei käytetty puheenvuoroja.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Seurakuntayhtymän omissa ravintoloissa noudatetaan lounasedun tarjonnassa pää-tösesityksessä mainittuja verottajan määrittelemiä arvoja ja linjauksia. Lounasedun saa lounasetusovelluksella maksettaessa (Waste & Feast Kalliossa edun saa myös muilla maksutavoilla).

Vuoden 2024 ravintoedun verotusarvot.

Verohallinto määrittelee vuosittain lounasedun verotusarvot. Yhden lounasedulla ostetun aterian arvon tulee olla verotusarvon mukainen. Vuonna 2024 verotusarvo on vähintään 8,50 € ja enintään 13,50 €.

Työntekijän osuus on 75 % tai aina vähintään 8,50 €. Työnantajan osuus aterian hinnasta saa olla enintään 25 %. Jos aterian hinta on esimerkiksi 9,00 €, työnantajan osuus on 0,50 €. Näin työntekijän osuudeksi saadaan verotuksessa vaadittu vähimmäissumma 8,50 €. Vastaavasti maksimi verotusarvon hintaisen eli 13.50€ maksavan tai kalliimman lounaan kohdalla työnantajan osuus on 3,38 €, joka on siis työnantajakompensaation maksimäärä. Työntekijän osuus on tässä tapauksessa 10,13 euroa.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia

 

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Riitta Kajander, p. 09 2340 2460, riitta.kajander@evl.fi.

 

 

Jakelu