Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 137


 

Muut asiat

 

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto 08.11.2023 § 137  

    

 

 

Päätösehdotus 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös 

Merkittiin tiedoksi.

 

 

Selostus 

Talousarviolausunnon käsittely YKN:ssä, YKN:n vastaus Roihuvuoren seurakunnan talousarviolausuntoon:

 

VASTINE: Yhteisen kirkkoneuvoston johdolla päivitetään parhaillaan kuvaa Helsingin seurakuntayhtymän talouden kokonaistilanteesta ja kehityssuunnista vuoteen 2030. Tämän pohjalta valmistellaan esitys tehtävistä toimenpiteistä, joista yhteinen kirkkovaltuusto päättää vuoden 2024 aikana.

 

Vuodesta 2026 eteenpäin käytössä olevia seurakunnille osoitettavien määrärahojen jakoperusteita ja sisäisten vuokrien määräytymisperusteista valmistellaan Sisäisten vuokrien ja seurakuntien määrärahojen projektissa. Lausunnossa esitetyt näkökulmat otetaan huomioon valmistelun edetessä. Projekti valmistuu ja yhteinen kirkkovaltuusto päättää asiasta vuoden 2024 lopussa. Projektissa sisäisiä vuokria ja seurakuntien määrärahoja tarkastellaan erilaisten mittareiden ja tunnuslukujen kautta. Sisäisen tarkastuksen tuottama aineisto täydentäisi eittämättä kuvaa seurakuntien resurssien jakautumisen nykytilanteesta.