Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 151


 

Herttoniemen seurakunnan nuorisohallituksen kirje seurakuntaneuvostolle

 

Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 12.12.2023 § 151

654/00.00.04/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Herttoniemen seurakunta Helaseppä Minnamari

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto
a) merkitsee nuorisohallitukselta tulleen kirjeen tiedoksi
b) keskustelee asiasta

 

 

 

Käsittely 

 Seurakuntaneuvosto keskusteli vilkkaasti kirjeestä ja kiitti nuorisohallitusta aktiivisuudesta.

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto
a) merkitsi nuorisohallitukselta tulleen kirjeen tiedoksi
b) keskusteli asiasta

 

 

 

 

 

 

 

Selostus

Herttoniemen seurakunnassa on toiminut jo kahden vuoden ajan nuorten valitsema nuorisohallitus. Seurakunnassa voidaankin ylpeänä todeta, että nuorisohallitus on ollut olemasa jo puolitoistavuotta ennen uuden kirkkolain edellyttämää määräaikaa. Nuorisohallitusta on seurakunnassa käytetty tähän mennessä muu muassa siten, että sen edustaja on osallistunut kasvatusta koskeviin rekrytointiprosesseihin.

Herttoniemen seurakunnan nuorisohallitus on nyt lähestynyt seurakuntaneuvostoa kirjeellä, jossa se tiedustelee muutamaa sateenkaariasiaa. Ensimmäinen kysymys koskee sitä, ovatko seurakunnan kirkot käytettävissä avioliittoon vihkimisiin tai maistraatissa solmittujen avioliittojen siunaamisiin henkilöiden juridisesta sukupuolesta huolimatta. Kirkkoherra on jo kertaalleen vastannut nuorisohallituksen puheejohtajalle, että asiaa koskeva myönteinen päätös on tehty seurakunnassa huhtikuussa 2017 (§ 34). Asian nostamista nettisivujen tietoihin voidaan harkita.

Nuorisohallitus kysyy toiseksi, onko seurakunnassa käyty keskustelua Pride-liputuksesta ja jollei, voisiko asian ottaa käsittelyyn. Asiasta on keskusteltu seurakunnassa toistaiseksi vain yleisesti, ei seurakuntaneuvoston päätösasiana. Tähänastisessa keskustelussa yksi esille noussut näkökulma on ollut, että tärkeintä on edistää itse yhdenvertaisuuden toteutumista. Tämän tavoitteen toteutumiseksi kesän 2023 rippikoululeireille nimettiin ensi kertaa sateenkaariyhdyshenkilöt ja tätä nostettiin myös viestinnässä esiin.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Lapsivaikutusten arvioinnin osalta todetaan, että seurakunnassa on pyritty viime aikoina kiinnittämään erityistä huomiota turvallisen tilan luomiseen kaikille.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Minnamari Helaseppä

p. 09 2340 3302, minnamari.helaseppa@evl.fi

 

 

Jakelu

Nuorisohallitus