Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 93


2 Toteuma 10.2023 tiliryhmätaso

 

Lokakuun lopun talouskatsaus

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 13.11.2023 § 93

242/02.00.02/2023

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta merkitsee asian tiedoksi.

 

 

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin neljä puheenvuoroa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Kirkko ja kaupunki -median lokakuun lopun taloustilanne on suunnitelmien mukainen, kenties jopa hieman ennakoitua parempi. Perinteiseen tapaan suurin osa etenkin Jouluradion kuluista painottuu loppuvuoteen, mutta toisaalta niin painottuvat myös Jouluradion tuotot. Vuoteen 2022 verrattuna lokakuun lopun tilanteeseen vaikuttaa myös se, että sekä kiinteiden kulujen että paino- ja jakelukustannusten laskuja on nyt lähetetty jo kaksi kertaa ja jäljellä on enää kolmas laskutuserä paino- ja jakelukustannuksista. Ne voidaan laskuttaa, kun loppuvuoden viimeiset paino- ja jakelukustannukset ovat saapuneet. Sekä painokuluissa että jakelukustannuksissa vaikuttaisi tulevan jonkin verran säästöä. Koska lehtiä tehdään nyt kaksi edellisvuotta vähemmän, ilmoitustuotot ovat jäämässä selvästi tavoitteesta. Viime vuoteen verrattuna miinusta on 50 000 euroa. Kun lehtien määrää leikataan, se vaikuttaa heikentävästi mediatoimituksen talouteen. Tämä on fakta, joka on syytä ottaa huomioon, kun mietitään lehden ilmestymistiheyttä.

Menopuoli näyttäisi pysyvän budjetissa. Henkilöstömenoissa näkyy se, että Kirkko ja kaupungin toimituksesta on vuoden aikana vähentynyt kolme henkilöä. Se, ettei vaikutus ole vielä suurempi, johtuu kirkon palkankorotuksista. Toimitus joutuu ostamaan aiempaa enemmän juttuja ulkopuolelta. Siitä huolimatta myös palkkiopuoli on pysynyt budjetissa. Joitakin isoja menoeriä on vielä laskuttamatta, kuten esimerkiksi Jouluradion FM-lähettimet ja Helsingin seurakuntayhtymälle maksettava korvaus lehden osoiterekisterin ylläpidosta. Ostoja on tehty hyvin niukasti, koulutuksiin ei ole juurikaan käytetty rahaa. Toisaalta mediatoimituksen muutosprosessissa niihin ei ole ollut oikein mahdollisuuksia. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna vaikuttaa tässä vaiheessa siltä, että toimintakate jää positiiviseksi. Tämä olisi tarpeen, sillä mediatoimituksen säästöjä on yhteisen päätöksen mukaan käytetty nyt kompensoimaan paino- ja jakelukuluja.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Päätoimittaja Pauli Juusela, p. 09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi