Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pitäjänmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.10.2023/Pykälä 80


 

Messun kehittäminen, messuryhmän muodostaminen

 

Pitäjänmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto 17.10.2023 § 80

285/00.01.01/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Pitäjänmäen seurakunta Vuori Maika

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää olla mukana messun toteuttamisessa kaudella 2023-2026 ja päättää muodostaa keskuudestaan yhdestä kahteen messuryhmää.

 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto päätti olla mukana messun toteuttamisessa kaudella
2023-2026 ja päätti muodostaa keskuudestaan yhdestä kahteen messuryhmää.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvostossa on virinnyt keskustelua ja kiinnostusta sen jäsenten osallistumisesta messun toteuttamiseen laaja-alaisesti. Pitäjänmäen seurakunta on järjestänyt työntekijöille ja vapaaehtoisuuten pohjautuen luottamushenkilöille messukoulutusta ja syvntävää perehtymistä. Ensimmäinen koulutuspäivä oli syyskuussa ja siihen osallistui seurakuntaneuvoston jäsen Jukka Tuominen. Kouluttaja on kirkkohallituksen jumalanpalvelusasiantuntija rovasti Terhi Paananen osittain yhdessä kanttori Teija Tuukkasen kanssa. Seuraava koulutuspäivä on 28.2.2024 klo 14-n.19. Toteutamme yhdessä viikkomessun klo 18 alkaen. Seurakuntaneuvoston jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita omien aikataulujen antaessa myöten.

Tavoitteena on, että saisimme muodostettua yhteensä jopa 10 messuryhmää, jotka kantavat vastuuta vastaamansa messun luonteesta, vastuutehtävistä yhdessä seurakunnan papin ja kanttorin tai mahdollisesti myös musiikista esimerkiksi seurakuntamme yhden kanttorin vapaan sunnuntain osalta. Seurakunnassamme koemme kirkkokahvit merkittävänä sosiaalisen jakamisen hetkenä. Tavoitteena on, että messuryhmä vastaa myös kirkkokahveista. Kaikkiin tehtäviin perehdytetään. Tehtäviä ovat mm. prosessio näin sovittaessa, Kukkien valinta ja laittaminen alttarille. tervetulleeksi toivottaminen virsikirjoja virsikirjoja jakaen, kerättyjen esirukousten lukeminen sekä mahdollisuuksien mukaan esirukouksen valmistelu sekä toteuttaminen, Raamatun lukukappaleiden lukeminen, ehtoollisen jakaminen yhdessä liturgin kanssa, lasten mahdollinen huomioiminen messussa, kaste-enkelien ja vainajien muistokynttilöiden sytyttäminen, kirkkokahvien laittaminen ja tarjoilu sekä jälkien korjaaminen yhteistyössä suntion kanssa, kolehdin laskeminen yhdessä suntion kanssa. Tehtävät voivat vaihdella laajuudessaan riippuen messuryhmän kokoonpanosta.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Päätöksellä on lapsivaikutuksia. Lasten ja eri ikäisten seurakuntalaisten tarpeiden huomioiminen lisääntyy seurakuntalaisten laajemman vastuun lisääntyessä messun toteutuksessa.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Maika Vuori, p. 040 720 3881, maika.vuori@evl.fi