Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 112


 

Lausunto Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2024 toiminta- ja taloussuunnitelmasta

 

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.10.2023 § 112

556/00.02.02/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Roihuvuoren seurakunta Kaskinen Timo Pekka

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto antaa liitteen mukaisen lausunnon Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2024 toiminta- ja taloussuunnitelmasta.

 

 

 

Käsittely

Kaskinen esitteli lausuntoa, johon seurakuntaneuvosto halusi keskustelun jälkeen lisätä seuraavan kappaleen: "Määrärahojen jakamisessa tavoitteena tulisi olla Helsingin seurakuntien jäsenten ja työntekijöiden mahdollisimman yhdenvertainen kohtelu. Roihuvuoren seurakuntaneuvosto puoltaa talousarvioehdotuksen hyväksymistä sillä ehdolla, että tämän lausunnon kohdassa 5 esitetty selvitystyö toteutetaan nopealla aikataululla ja sen tulokset raportoidaan yhteiselle kirkkoneuvostolle, yhteiselle kirkkovaltuustolle ja seurakuntaneuvostoille."

 

Päätös

Päätettiin hyväksyä liitten mukainen lausuntoa lisätyn kappaleen kanssa.

 

 

 

 

 

Selostus

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi 14.9.2023 lausunnoille lähetettäväksi ehdotuksen vuoden 2024 talousarvioksi sekä vuosien 2024-2026 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi. Seurakuntaneuvostojen tulee antaa lausunnot 13.10.2023 mennessä. Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee seurakuntien ja yhteistyötoimikunnan antamat lausunnot ja tasapainottamissuunnitelmat kokouksessaan 2.11.2023. 

 

Seurakuntaneuvoston lausunnossa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin: 

  1. Seurakuntayhtymän ennakoitua vahvempi taloudellinen asema 
  2. Sisäisten vuokrien suurten heittojen seurakuntien taloudenpidolle aiheuttamat ongelmat 
  3. Ongelmat, joita seurakuntatoimintaan osoitettujen määrärahojen jakoperiaatteista aiheutuu niille seurakunnille, joissa kirkkoon kuuluminen on keskimääräistä korkeampaa.  
  4. Projektimäärärahojen merkitys seurakunnallisen toiminnan kehittämisen välineenä.