Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 97


 

Aloite Vuosaaren seurakunnan tilojen ja toiminnan esteettömyyden ja saavutettavuuden parantamiseksi

 

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 11.09.2023 § 97

87/00.00.04/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Vuosaaren seurakunta Mäkelä Jussi

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää perustaa esteettömyystyöryhmän

 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto päätti perustaa estyeettömyystyöryhmän ja valitsi siihen Auli Tynkkysen (kokoonkutsuja), Sari Kuminin, Marja Nymanin sekä pääsuntio Sirkka Nyqvistin.

 

 

 

 

Selostus

Tulkaa kaikki Vuosaari -ryhmä ehdottaa aloitteessaan (liite 8), että 1) Vuosaaren seurakunta järjestää esteettömyyttä ja saavutettavuutta käsittelevän koulutus- ja keskustelutilaisuuden loppusyksystä tai alkuvuodesta 2024 ja kutsuu mukaan kokemusasiantuntijoita ja asianosaisia, 2) seurakuntaneuvosto päättää esteettömyyskartoituksen tekemisestä seurakunnan tiloissa vuonna 2024 ja 3) perustaa esteettömyystyöryhmän, jonka ensimmäisenä tehtävänä on organisoida esteettömyyskartoituksen tekeminen seurakunnan tiloissa. Työryhmään kutsutaan Helsingissä toimivien vammaisjärjestöjen edustajia, vammaisia seurakuntalaisia sekä seurakuntalaisia, joilla on erilaisia rajoitteita, seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntayhtymän edustaja. Jatkossa työryhmä seuraa esteettömyyskartoituksen tulosten jalkautumista seurakunnan tiloihin ja toimintaan sekä tekee seuraavia vuosia koskevan toimintasuunnitelman.  

 

Aloitteen perustelut

 

Kirkkohallituksen nettisivuilla todetaan saavutettavuudesta ja esteettömyydestä näin:

"Saavutettavuus ja esteettömyys nousee kirkon olemuksesta ja tehtävästä.  Saavutettavuudella tarkoitetaan kaikkien ihmisten mahdollisuutta osallistua ja olla osallisina riippumatta henkilön ominaisuuksista, esimerkiksi toimintarajoitteesta, vähemmistöön kuulumisesta, kielestä tai kommunikointitavasta tai vähävaraisuudesta.Esteettömyys on edellytys saavutettavuuden toteutumiselle. Esteettömyydessä on kyse ihmisten moninaisuuden huomioonottamisesta rakennetun ympäristön suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tiedon saanti omalla kielellä tai omalla kommunikaatiotavalla lisää yhdenvertaisuutta."

Kirkko on edistänyt saavutettavuutta ja esteettömyyttä kolmella toimenpideohjelmalla:

 

1) Saavu - Kirkon saavutettavuusohjelmassa (2010) on konkreettisia ehdotuksia seurakuntien saavutettavuuden ja esteettömyyden edistämiseksi.

2) Aktiivisesti osallinen, YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen kirkon toimintaohjelma 2019-2024. Ohjelma on kirjoitettu tukemaan kirkon päättäjiä, viranhaltijoita ja seurakuntalaisia sen kaikilla tasoilla sopimuksen tavoitteiden toteuttamisessa. Merkityksellisiä näkökulmia ovat yhdenvertaisuus, osallisuus ja seurakuntien toimintaan sopivat tavoitteet.

3) Kohtaaminen, Kirkon selkokielen toimenpideohjelman tavoitteena on tarjota tietoa sekä edistää ja kehittää selkokielen asemaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

 

Kirkko on siis sitoutunut saavutettavuuden ja esteettömyyden edistämiseen. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään missään seurakunnassa vaan vaatii toimenpiteitä. Esteettömyyskartoituksen tekeminen ennen Vuosaaren kirkon peruskorjausta on nyt aikataulullisesti mahdollista ja esiin tulleiden puutteiden korjaaminen luontevaa korjaustöiden yhteydessä. Toki voi löytyä asioita, joita voidaan hyvinkin edistää jo ennen peruskorjausta. Myös työntekijöiden tilat tulee kartoittaa. Esteettömyys palvelee sekä kirkon nykyisiä ja tulevia työntekijöitä, joilla on erilaisia rajoitteita.

 

Väistötiloihin siirryttäessä on pidettävä huolta näiden tilojen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.  Asenteellista ja sosiaalista esteettömyyttä seurakunnassa voidaan edistää koulutuksella ja keskusteluilla sekä ottamalla eri tavalla vammaiset seurakuntalaiset ja seurakuntalaiset, joilla on erilaisia rajoitteita mukaan kehittämään ja toteuttamaan seurakunnan toimintaa.

 

Kirkon Aktiivisesti osallinen toimintaohjelmassa todetaan, että saavutettavan kirkon tavoite toteutuu, kun parannuksia tehdään vuorovaikutuksessa vammaisten henkilöiden kanssa. "Kaikille sopiva kirkko purkaa liikkumisen, kommunikoinnin, ymmärtämisen, viestinnän, toiminnan tai asenteiden esteitä". (Aktiivisesti osallinen nettisivu).

 

Aloite on Vuosaaren seurakunnan vuoden 2024 tavoitteiden mukainen. Sen tavoitteena on kehittää kirkon tiloja ja toimintaa vastaamaan nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin. Se tukee (etenkin vammaisten) työntekijöiden, seurakuntalaisten ja vapaaehtoisten toimijuutta ja hyvinvointia ja kehittää käytäntöjä.