Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 83


 

Muut mahdolliset asiat

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 13.09.2023 § 83  

    

 

 

Päätösehdotus 

Keskustellaan mahdollisista muista asioista.

 

Päätös 

Keskusteltiin muista asioista.

 

 

Pauli Juusela kertoi, että toimittaja Juhani Huttunen on irtisanoutunut tehtävästään 1.11.2023 lukien. Paikkaa ei täytetä tässä vaiheessa. Täyttämättä on jätetty tänä vuonna myös kustannus- ja uutispäälliköiden paikat. Tehtäviä on tämän vuoksi jaettu uudella tavalla ja muun muassa tiimijakoa joudutaan muuttamaan.

Juusela kertoi myös toimituksessa esille tulleesta ideasta, että rippikoulujen pitäjät voisivat esitellä Kirkko ja kaupunki -mediaa kaikkine some-kanavineen rippikoululaisille.

Laura Koskelainen toi esille Helsingin medialukion ja tiedusteli, voisiko toimituksella olla sen kanssa yhteistyökuvioita. Soili Haverinen kertoi, että myös Vantaalla on medialukio.

Tiedusteltiin, voisiko seurakuntayhtymien viestinnöistä saada toimituksen avuksi pieniä juttuja. Juusela vastasi, että viestintöjen kanssa tehdään koko ajan tiivistä ja tärkeää yhteistyötä.