Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 80


1 Toteuma 8.2023 tiliryhmätaso

 

Kirkko ja kaupungin talouskatsaus

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 13.09.2023 § 80

242/02.00.02/2023

 

 

 

Esittelijä Viestintäpäällikkö Holappa Kimmo

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta merkitsee asian tiedoksi.

 

 

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin seitsemän puheenvuoroa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Elokuun lopun talouskatsaus on samansuuntainen kuin aiemmatkin kuluvan vuoden talouskatsaukset. Toimintakulut ovat pysyneet hyvin talousarviossa, sillä niiden toteuma on 53,1 prosenttia. Jakelukustannukset lehteä kohti ovat nyt korkeammat kuin keväällä, sillä sopimushinnat ovat nyt voimassa, keväällä niissä oli hinnanalennus. Painokustannukset ovat laskeneet, sillä paperin hinta on laskenut. Päätoimittaja arvioi, että niiden osalta pysytään talousarviossa, ehkä päästään jopa hieman alle. Henkilöstömenot ovat hieman yläkantissa, vaikka henkilöstön määrä on laskenut. Asiaan vaikuttavat palkankorotukset ja se, että henkilöstön määrän lasku on tapahtunut kesken vuotta. Muut toimintamenot on tähän mennessä alitettu, mutta täytyy muistaa, että Jouluradion kustannukset painottuvat loppuvuoteen. Tulopuolella seurakunnille on lähetetty vasta yksi lasku ja muun Suomen seurakuntia ei ole vielä laskutettu Jouluradiosta, tämä tehdään syksyllä. Kokonaisuus vaikuttaa hyvältä lukuun ottamatta lehden ilmoitusmyyntiä, jonka pääseminen jopa aiempia vuosia korkeammaksi asetettuun tuottotavoitteeseen ei näytä realistiselta. Tämä johtuu siitä, että numeroiden määrä on nyt pienempi kuin aiemmin.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Päätoimittaja Pauli Juusela, p. 09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi