Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.08.2023/Pykälä 90


 

Kirkkoherran osallistuminen hiippakunnan kirkkoherrojen syysseminaariin

 

Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 22.08.2023 § 88

738/01.03.00/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Herttoniemen seurakunta Helaseppä Minnamari

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää
a) merkitä tiedoksi kirkkoherran saaman virkamääräyksen
b) että matkan kustannukset, mukana lukien ulkomaanpäiväraha, maksetaan seurakuntaneuvoston kustannuspaikalta

 

 

 

 

 

 

Päätös

Päätettiin päätösehdotuksen mukaan.

 

 

 

 

 

 

 

Selostus

Helsingin hiippakunnan piispa on antanut hiippakuntansa kirkkoherroille virkamääräyksen osallistumisesta 21.-23.11.2023 syysseminaariin, joka toteutuu työ- ja neuvottelumatkana Brysseliin. Suunnitelmissa on tutustumien ainakin Naton päämajaan, EU:n edustustoon, Eurodiakonian pääpaikkaan ja Suomen merimieskirkkoon. Tarkempaa päiväohjelmaa ei ole vielä toimitettu. Matkan kokonaiskustannukset ovat tuomiokapitulin ilmoituksen mukaan noin 1000 euroa. Lisäksi maksettavaksi tulee ulkomaanpäiväraha.

Seurakuntayhtymän matkustusohjesäännön mukaisesti ulkomaanmatkoista tulee yleisesti ottaen seurakuntaneuvoston antaa virkamääräys. Kirkkoherrojen kohdalla virkamääräyksen antaa kuitenkin piispa, joka on kirkkoherroihin nähden seurakuntaneuvostojen sijaan esimiesasemassa ja päättää näiden virkatehtävistä.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Piispan sihteeri  Ulla Paananen, ulla.paananen@evl.fi