Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.08.2023/Pykälä 91


 

Nuorisotyönohjaaja Eeli Hellstenin osallistuminen Sovinnon akatemian koulutusprosessiin ja Omanin matkaan

 

Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 22.08.2023 § 89

738/01.03.00/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Herttoniemen seurakunta Helaseppä Minnamari

 

Päätösehdotus

Seurakuntanevosto päättää
a) hyväksyä nuorisotyönohjaaja Eeli Hellstenin osallistumisen Helsingin Sovinnon akatemian prosessiin ja koulutusmatkaan Omaniin osaksi hänen vuoden 2023 koulutussuunnitelmaansa.
b) että Omanin matkasta seurakunnalle aiheutuvat kustannukset 300 euroa ja ulkomaanpäiväraha maksetaan seurakuntaneuvoston kustannuspaikalta

 

 

 

 

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.

 

 

 

 

 

 

 

Selostus

Uskontojenvälinen yhteistyö Helsingissä on edistynyt viime vuosien aikana. Yhteiskunnan kipukysymykset maahanmuutosta, sodan uhkasta lähialueilla, integraatiokysymykset, erilaisuuden tunnistaminen ja vähemmistöjen huomioiminen ovat silti edelleen kysymyksiä, joihin tarvitaan lisäresursseja ja uusia toimintamalleja.

 

Helsingin seurakuntayhtymä on tukenut #sovinto-hankkeen kautta näitä kysymyksiä ja prosessin edetessä on huomattu että uskonnollisten toimijoiden keskuudessa on sekä mielenkiintoa että tarvetta toimijuuden kasvattamiselle. Suurimpana uskonnollisena yhteisönä evankelis-luterilaisella kirkolla on erityisrooli tämän yhteistyön eteenpäinviemiselle.

 

Prosessin kuluessa on syntynyt uskontodialogiin erikoistunut TILA-verkosto, jonka puitteissa erityisest nuorisojärjestöt ovat lähteneet kasvattamaan uskontojenvälistä yhteistyötä. Laajemmalle paikallistason yhteistyölle ja avauksille on kuitenkin erityisen suuri tarve yhteiskunnan nykytilanteessa.

 

Tämän hankkeen puitteissa on tarkoitus vahvistaa kahta osa-aluetta yhteisöjen yhteistyössä sekä uskonnollisten yhteisöiden ja muun yhteiskunnan välisessä kanssakäymisessä:

1)      Helsinki Sovinnon Akatemia: tavoitteena on tuoda yhteen seurakuntayhtymän aktiivitoimijoita sekä vähemmistöyhteisöiden aktiiveja oppimaan keinoja, jotka auttavat konkreettisessa yhteistyössä tulevaisuudessa ja kehittämään konkreettista yhteistyötä uskonyhteisöiden välillä. Akatemian tavoitteena on vahvistaa seurakuntatason toimijuutta ja auttaa synnyttämään konkreettista toimintaa seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöiden välillä. Mukaan valitaan kahdeksan (8) aktiivia Helsingin seurakuntayhtymän taholta, kaksi (2) toimijaa Helsingin seudun sunni-yhteisöistä, yksi (1) toimija Helsingin seudun shia-yhteisöstä ja yksi (1) toimija Helsingin juutalaisesta seurakunnasta. Ryhmä kokoontuu kahteen etukäteistapaamiseen alkusyksystä 2023. Tapaamisten jälkeen ryhmä tekee opintomatkan Omanin sulttaanikunnassa toimivaan Al Amana -keskukseen ja tutustuu uskontojenväliseen toimintaan muslimienemmistöisessä kontekstissa. Akatemian lopputuloksena on tuottaa konkreettista uskontojenvälistä toimintaa Helsingissä vuodesta 2024 lähtien

 

 

2)      Asiantuntijapankki seurakuntien, uskonnollisten yhteisöiden ja koulujen käyttöön: monista vähemmistöuskonnoista liikkuu yhteiskunnassa väärää informaatiota ja monet ovat arkoja kysymään asioita, jotka heitä kiinnostavat. Helsingissä on myös paljon alueita, joissa eri uskontokuntiin kuuluvien kanssakäyminen on vähäistä ja luonnollisia kohtaamisia uskonnollisten toimijoiden välillä on vähän. Näiden kohtaamisten puute näkyy erityisesti seurakunnissa ja kouluissa. Samalla kaupungin alueella on paljon asiantuntemusta sekä omaa uskontoa että erilaisia uskontoa koskevia teemoja kohtaan. Kysyntä ja tarjonta eivät tällä hetkellä kohtaa. Tämä epäkohta on mahdollista korjata kehittämällä asiantuntijapankki, joka kokoaa tiedot eri uskonnollisten yhteisöiden kokemusasiantuntijoista yhteen paikkaan. Sovinnon akatemia tukee asiantunteijapankin perustamista ensimmäisissä yhteisötapaamisissa kartoittaen tilannetta.

 

Seurakunnilta on kyselty, olisiko heillä kiinnostusta nimetä omaa edustajaansa osaksi Helsingin Sovinnon akatemiaa. Herttoniemen seurakunnan osalta ehdotettu henkilö on nuoriostyönohjaaja Eeli Hellsten. Helsingin Sovinnon akatemia sopisi hyvin osaksi hänen kuluvan vuoden koulutussuunnitelmaansa.

 

Nuorisotyönohjaaja Eeli Hellsten on aloittanut Herttoniemen seurakunnan virassa helmikuussa 2023 eikä hänelle ole anottu kuluvalle vuodelle koulutuksia. Koska nuoristyönohjaajan tehtäviin kuuluu kouluyhteistyö ja sitä myöten myös muiden kuin seurakunnan jäsenten tavoittaminen, hyödyttäisi koulutukseen osallistuminen Hellsteniä hänen virkatehtävissään.

 

Lisäksi hyvin monikulttuurisen toimintaympäristön keskellä elävään Herttoniemen seurakuntaan kaivattaisiin lisää uskontodialogista osaamista ja välineitä erilaisten jännitteiden lieventämiseksi ja siten Hellstenin osallistuminen Sovinnon akatemiaan hyödyttäisi prosessin yleishyödyllisyyden lisäksi seurakuntaa laajemminkin.

 

Suunniteltu ennakkotapaamisten aikataulu on muuttunut viime keväästä eikä tarkempaa syksyn aikataulua tai ohjelmaa ole vielä vahvistettu. Matka Omanin sulttaanikuntaan järjestetään kuitenkin 20.-25.10.2023. Jälkitapaaminen järjestetään lauantaina 11.11.2023.

 

Helsingin seurakuntayhtymä hoitaa matkasta aiheutuvat kustannukset lukuunottamatta 300 euron omavastuuta, joka osallistujien/heidän yksikkönsä tulee maksaa. Lisäksi matkasta aiheutuu ulkomaanpäivärahakustannuksia.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Lapsivaikutusten arvioinnin osalta voidaan todeta, että Hellstenin osallistuminen Sovinnon akatemiaan vahvistaisi seurakunnan kykyä tukea alueen lapsia ja nuoria ja heidän perheitään erilaisissa jännitteisissä tilanteissa, joihin uskontojen ja kulttuurien moninaisuus liittyy.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Minnamari Helaseppä

p. 09 2340 3302, minnamari.helaseppa@evl.fi

 

 Pastori Aaro Rytkönen, aaro@peac3.com

 

Jakelu

Eeli Hellsten