Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.08.2023/Pykälä 95


 

Päämessussa avustaminen

 

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 22.08.2023 § 95  

    

 

 

Päätösehdotus 

Seurakuntaneuvosto päättää olla mukana messun toteuttamisessa myös kaudella
2023-2026 sekä sopii keskuudestaan syyskauden avustusvuorot.

 

Päätös 

Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

Selostus 

Seurakuntaneuvosto on päättänyt osallistua messun viettämiseen ja sopia

keskenään edustuksestaan messun toteuttajana. Käytännössä

seurakuntaneuvoston jäsenet ovat avustaneet tekstin luvussa, esirukouksen

toteuttamisessa sekä ehtoollisen avustamisessa.

 

Messuista on tehty oma messujärjestyksensä, joka on kiertänyt

seurakuntaneuvoston kokouksissa. Tuossa yhteydessä on ollut mahdollisuus

merkitä oman kalenterin mukaisesti mahdollisuus tulla mukaan toteuttamaan

messua.