Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 16.08.2023/Pykälä 67


 

Kirkko ja kaupungin selkokieliset sisällöt

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 16.08.2023 § 67

716/00.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta merkitsee suunnitelman tiedoksi.

 

 

 

Käsittely

Pauli Juusela selosti asiaa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Johtokunnan kevään aikana käymissä keskusteluissa on toivottu mediaan selkokielistä sisältöä. Selkokieli on suunnattu ihmisille, joiden on syystä tai toisesta vaikea lukea tai ymmärtää yleiskieltä. Selkokeskuksen arvion mukaan 650 000-750 000 henkilöä eli noin 11-14 prosenttia väestöstä tarvitsee selkokieltä. Tarve on kasvanut muun muassa siksi, että maahanmuuttajien ja ikäihmisten määrä kasvaa ja nuorten lukutaito on heikentynyt. Myös esimerkiksi seurakuntien diakoniatyöstä on kysytty, olisiko mediassa paikkaa selkokielisille sisällöille. Selkokieliset sisällöt sopisivat myös Kirkko ja kaupungille asetettuihin tehtäviin ja seurakuntien strategisiin tavoitteisiin.

Toisaalta Kirkko ja kaupungille on entuudestaan asetettu paljon tehtäviä ja lisäksi mediakenttä muuttuu koko ajan: uudet sosiaalisen median alustat ovat osa monimediallista työtä. Kirkko ja kaupungin taloustilanne on äärimmäisen tiukka eikä ensi vuosi tilannetta helpota. Sisältöjen muokkaaminen selkokieliseksi vaatii oman ammattitaitonsa, joka pitää ostaa ulkopuolelta. Toimitus on valmis tarttumaan haasteeseen nämä reunaehdot huomioon ottaen. Selkokielisiä sisältöjä voitaisiin suunnata erityisesti jouluun ja pääsiäiseen ja käyttää siihen vuodessa korkeintaan muutamia tuhansia euroja.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Päätoimittaja Pauli Juusela, p. 09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi