Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 16.08.2023/Pykälä 70


 

Sanomapainon ilmoitus hinnanalennuksesta

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 16.08.2023 § 70

242/02.00.02/2023

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta merkitsee asian tiedoksi.

 

 

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin kaksi puheenvuoroa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Sanomapaino on ilmoittanut 6,3 prosentin hinnanalennuksesta, joka perustuu sopimuksen mukaisiin hinnanmuutoksiin. Hintaa tarkistetaan kvartaaleittain. Tämänkertainen hinta on voimassa ajan 1.8.-31.10.2023. Kyseessä on jo vuoden toinen hinnanalennus. Kyseisenä aikana tehdään viisi syyskauden kuudesta lehdestä. Hinnanalennuksen taustalla on muun muassa se, että Euroopassa on purettu riippuvaisuutta venäläisestä energiantuotannosta ja Suomessa käynnistyi Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori. Viimeisten kahden vuoden ajan paperin hinta oli noussut ennennäkemättömällä tavalla. Kysynnän lasku ja paperiteollisuuden korkeat varastot vaikuttavat energian hinnan lisäksi paperin hintakehitykseen. Tämä kertoo samalla siitä, miten Kirkko ja kaupungin kaltaisen median kustannukset ovat suuresti riippuvaisia globaalista tilanteesta ja markkinoista. Oleellista on tällöin hyvä yhteistyö kumppanien kanssa ja huolella laaditut sopimukset.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Päätoimittaja Pauli Juusela, p. 09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi