Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 109


 

Malminkartanon Weivarit ry:n anomus

 

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.10.2023 § 109

71/02.03.00/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kannelmäen seurakunta Koskinen Virpi

 

Päätösehdotus

Srkn hyväksyy Malminkartanon Weivarit ry:n anomuksen 1000 euron tuesta toiminnalleen.

 

Käsittely

Käydyssä keskustelussa tuotiin esiin, voisiko seurakunta vastavuoroisesti näkyä jollain lailla Weivarien toiminnassa, mainostamisessa tai yhteyksissä, kun seurakunta antaa tukensa toimintaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Malminkartanon Weivarit ry:n edustaja Ari Korhonen on anonut avustusta seurakunnalta nuorten harrastetoiminnan mahdollistamiseksi Malminkartanossa.

Ari Korhonen kertoi, että Weivarit hakivat Aluehallintovirastosta (AVI) kaudelle 2023-2024 avustusta 3750 euroa ja he saivat 2000 euroa. AVI:n avustus ei riitä toiminnan jatkumisen koko kauden tarpeisiin. Weivareilla on ilmainen vuoro Malminkartanon harrastushallista, joka on ala-asteikäisten käytössä. Yläasteikäiset palloilevat Varma Tenniksessä ja nämä vuorot maksavat vähän alle 3000 € kaudella 2023-2024. Muitakin kuluja toki on.

Liitteenä on AVI:lle tehty hakemus, jossa on kuvaus toiminnan tavoitteista sekä budjetti. 

Avin hakemuksessa Weivarit arvioivat seurakunnan myöntämän mahdollisen avustussumman maltillisesti 500 euroon. Seurakunta on aikaisempina vuosina myöntänyt 700-1000 euron suuruisen avustuksen Weivarien toimintaan.

Ari Korhonen kirjoitti sähköpostissaan seurakuntaneuvostolle: Haemme nyt saman suuruista avustusta, jolla saisimme katettua tulevan kauden lasten ja nuorten kulut kokonaisuudessaan (kausi alkaa elokuussa ja päättyy toukokuussa 2024).

 

Lapsivaikutusten arviointi

Myönteinen päätös parantaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia ilmaiseen harrastetoimintaan Kannelmäen seurakunnan alueella. Asiassa ei ole tarpeen tehdä tarkempaa lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Virpi Koskinen, p. 09 2340 3810, virpi.koskinen@evl.fi

 

Jakelu

Malminkartanon Weivarit ry