Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 79


 

Pyyntö Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherran viran auki julistamisesta ja lausunto kirkkoherran viran erityisistä tarpeista

 

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 06.06.2023 § 79

743/00.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus

Mikäli viran aukijulistamisen ehdot täyttyvät, seurakuntaneuvosto pyytää Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherran viran haettavaksi julistamista sekä antaa liitteen mukaisen lausunnon Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherran viran erityisistä tarpeista.

 

 

Käsittely

Vs. kirkkoherra poistui käsittelyn ajaksi. Esittelijänä toimi seurakuntakoordinaattori Tomi Panigrahi.

Juha-Pekka Sihvonen ehdotti, että liitteen alkuosa kohdasta "Haluaisitko osaksi merkityksellistä, iloista ja kehityshenkistä yhteisöä." kohtaan ".monipuolisen työnkuvan, jossa pääset kehittämään Lauttasaaren seurakuntaa sekä Helsingin seurakuntien ja yhteiskunnallisten toimijoiden palveluja." asti poistetaan.

Juha-Pekka Sihvonen ehdotti, että liitteen väliotsikko "kirkkoherralta edellytämme" muutetaan muotoon "kirkkoherralta toivomme".

Kristiina Kartano ehdotti, että liitteen kymmenes ranskalainen viiva poistetaan ja ensimmäinen ranskalainen viiva muutetaan muotoon:  "Näyttöjä ja osaamista henkilöstöjohtamisesta, joka rakentuu luottamukselle. Taitoa johtaa niin, että työntekijöillä ja vapaaehtoisilla on tilaa loistaa ja kantaa vastuuta omana itsenään."

Juha-Pekka Sihvonen ehdotti, että liitteen viides ranskalainen viiva muutetaan muotoon: "Näyttöjä seurakunnan tai jonkin muun organisaation toiminnan, hallinnon ja talouden menestyksekkäästä johtamisesta."

Anna Enbuske ehdotti, että liitteen seitsemäs ranskalainen viiva poistetaan.

Kaikki ehdotuksen hyväksyttiin.

 

Päätös

Päätettiin hyväksyä liitteen 5 lista erityistarpeista esityksen mukaan keskustelun aikana esitykseen tehdyin muutoksin.

 

Päätöshistoria

 

Selostus

Jos Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra Juha Rintamäki on jättänyt eroanomuksensa kesäkuun 2023 lopussa ja virka voidaan avata haettavaksi, seurakuntaneuvoston tulee pyytää Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta viran auki julistamista. Ennen viran auki julistamista tuomiokapituli yleensä pyytää seurakuntaneuvostolta lausunnon kirkkoherran viran erityisistä tarpeista. Seurakuntaneuvosto kokouksessaan 6.6.2023 tekee myös ehdollisen esityksen vaalitavasta ja toivoo, että asia etenisi sujuvasti jo kapitulin syyskauden ensimmäisessä kokouksessa siten, että virka voitaisiin julistaa haettavaksi.

Seurakuntaneuvoston lausunnon lähtökohtana Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherran viran erityisistä tarpeista ovat kirkkoherran tehtävät, jotka on määritelty kirkkojärjestyksen 8 luvun 13 pykälässä. Tämän lisäksi on otettu huomioon seurakunnan toimintaympäristöstä nousevat tarpeet ja erityispiirteet. Lausuntoluonnos Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherran viran erityisistä tarpeista toimitetaan erikseen.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Kirkkoherran viran erityisten tarpeiden lausunnossa otetaan huomioon lapsivaikutukset.

 

Lisätiedot

Tarja Frilander, tarja.frilander@evl.fi

Jakelu

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli