Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 57


 

Palautetta median sisällöistä

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 17.05.2023 § 57

716/00.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Keskustellaan median viimeaikaisista sisällöistä.

 

 

 

Käsittely

Eija-Riitta Korhola oli pitänyt kovasti numerossa kahdeksan olleesta jutusta huippukokki Henri Alénin koirasta, joka hinkuu Pakilan Hyvän Paimenen kirkkoon. Jutusta oli Korholan mielestä varmasti moni muukin pitänyt.

Sini Tyvi oli jutellut parin henkilön kanssa, jotka olivat toivoneet, että lehdessä olisi säännöllisesti jotakin lapsille. Silloin voisi koko perheenä helpommin tarttua lehteen.

Pekka Salomaa kiitti päätoimittajaa siitä, että tämä on vahvasti ottanut kantaa ajankohtaisiin asioihin. Jämäkkää tekstiä. Salomaa on myös kuullut joidenkin toivovan lehteen lisää paikallisuutta.

Anna Saurama toi esille, että on koettu hyviksi julkkisten haastattelut, joissa he pohtivat hengellisiäkin asioita eri näkökulmista. Saurama itse lukee sekä uutiskirjettä että paperilehteä. Uutiskirje on hyvä, mutta jotkut jutut systeemissä toistuvat. Johtuneeko kategorioinnista?

Pekka Salomaa on pitänyt Kaisa Karirannan kolumneista. Tällä on taitava ote kirjoittaa. Salomaa on myös Lauri Maaralan fani.

Eija-Riitta Korhola oli kiinnittänyt huomioita numerossa kahdeksan myös Espoon Menokasvo-nostoon Suvivirsipyhiinvaelluksesta sunnuntaina 4.6. Nuuksiossa. Se oli vaikuttanut houkuttelevalta.

 

Päätös

Keskusteltiin median viimeaikaisista sisällöistä.