Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 54


5 Henkilöstökertomus 2022

 

Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökertomus vuodelta 2022

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 15.06.2023 § 54

58/00.01.01/2023

 

 

 

  

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä henkilöstökertomuksen vuodelta 2022.

 

 

 

Käsittely

Henkilöstöjohtajan sijainen Mikael Vänttinen esitteli asiaa.

Käsittelyn aikana käytettiin 5 puheenvuoroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 30.03.2023 § 105

 

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)  omalta osaltaan hyväksyä liitteenä olevan Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 ja
2) lähettää sen yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi

 

 

 

Käsittely

Henkilöstöjohtaja Riitta Kajander esitteli asiaa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Henkilöstökertomus sisältää tietoja muun muassa henkilöstön määrästä ja rakenteesta, osaamisesta sekä työkykyyn ja terveyteen liittyvistä asioista.  Lisäksi henkilöstökertomuksessa on palkkausrakenteeseen ja palkitsemiseen liittyviä asioita sekä työvoimakustannuksia koskevia tunnuslukuja.

Henkilöstökertomuksessa on käytetty Kirkon työmarkkinalaitoksen ja Kirkon palvelukeskuksen yhteistyössä valmistelemia henkilöstövoimavaroja kuvaavia seurakuntatalouksille yhteisiä tunnuslukuja, kuten esimerkiksi henkilöstöresurssien määrään, työajan jakaantumiseen, terveysperusteisiin poissaoloihin ja vaihtuvuuteen liittyvät tiedot sekä panostukset osaamisen kehittämiseen. Lisäksi lähteinä on käytetty Helsingin seurakuntayhtymän henkilötietojärjestelmästä sekä muusta omasta seurannasta kerättyjä tietoja sekä Kelan että tapaturmavakuuttaja Lähi-Tapiolan tilastotietoa.

Henkilöstökertomuksen sisältöä kehitetään jatkuvasti hyödyntämällä kattavasti raportointimahdollisuuksia, jotta henkilöstöä kuvaavista tunnusluvuista saadaan paras mahdollinen hyöty sekä päättäjille, esimiehille, henkilöstölle että seurakuntalaisille.

Raportointitiedot on pääsääntöisesti ilmoitettu viimeksi kuluneen neljän vuoden aikasarjana. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että edelleen vuotta 2022 henkilöstön määrä jatkoi laskuaan sekä henkilöstömäärissä että henkilötyövuosissa mitattuna. Henkilöstömäärä on alentunut lähes kaikissa työntekijäryhmissä. Kuluneen vuoden aikana vähennystä tapahtui eniten hallinto- ja toimistotyöntekijöissä sekä kiinteistö- ja kirkonpalvelushenkilöstössä.

Vuoden 2022 raportoinnista voidaan tiivistetysti todeta mm. seuraavaa: henkilöstön sukupuolijakauma on pysytellyt samalla tasolla kuluneen neljän vuoden ajan siten, että naisten osuus henkilöstöstä on noin 70 %. Sukupuolijakauma on tasaisinta kirkkomuusikkojen ja perheneuvojien keskuudessa, kun taas osa työaloista on hyvin ammatin mukaan segregoitunutta; esim. hautausmaatyöntekijöiden ryhmä on hyvin miesvaltainen kun taas esim. varhaiskasvatuksen työntekijöistä valtaosa on naisia. Henkilöstön keski-ikä säilyi entisellä tasollaan ollen 46 vuotta. Suurimmat ikäryhmät ovat 50-59 -vuotiaat sekä 40-49 -vuotiaat. Vuonna 2022 60 -vuotta täyttäneitä oli 30 % vakinaisen henkilöstön määrästä. Merkittävintä kasvua tapahtui 20-29 -vuotiaiden ikäryhmässä.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia

 

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Riitta Kajander p. 09 2340 2460, riitta.kajander@evl.fi.

 

Jakelu