Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 29.03.2023/Pykälä 40


 

Johtokunnan marraskuun 2022 päätöksen täytäntöönpano

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 29.03.2023 § 40

242/02.00.02/2023

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta merkitsee asian tiedoksi.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Kirkko ja kaupungin johtokunta päätti 1.11.2022 kokouksessaan (§ 46) toimista, joilla katetaan kasvaneista paino- ja jakelukuluista aiheutuvat lisäkulut verrattuna talousarviokehykseen. Tavoitteena oli 640 000 euron leikkaus kuluihin. Ratkaisuun sisältyi kahden printtinumeron vähennys ja Jouluradion tuottojen lisääminen noin 50 000 eurolla. Nämä onnistuvat yhteisen mediatoimituksen sopimuksen puitteissa.

Päätöksen kolmas kohta on ongelmallinen. Sen mukaan julkaisumäärästä aiheutuvaa lisäkulua katetaan käyttämällä siihen vuonna 2022 syntyvä ylijäämä, noin 150 000 euroa. Paino- ja jakelukulut pitäisi sopimuksen mukaan laskuttaa toteutuneiden kustannusten mukaisesti, joten päätös on ristiriidassa tämän kanssa. Niitä ei siis voi suoraan kattaa säästöillä. Yhteisellä mediatoimituksella on säästöä, johon päätöksessä mainittu ylijäämä ilmeisesti liittyy. Säästöihin vaikuttaa erotus johtokunnan kehysten ja Helsingin seurakuntayhtymän antaman toimintakatteen välillä. Jos halutaan purkaa näitä säästöjä, on ratkaistava kysymys, miten se tehdään ja miten se kohdennetaan. Kun tämä saadaan ratkaistua, laskutus voitaneen järjestää pienentämälle kiinteiden kulujen laskua. Paino- ja jakelukulut on kuitenkin laskutettava toteutuneen mukaan.

Koska asian ratkaisu ja sen seuraukset ovat vielä epäselviä - ja lisäksi mediatoimitukselle kertyneiden säästöjen suuruus edellyttää vielä tarkistuslaskelmien tekemistä - ei kiinteiden kulujen laskua ole vielä voitu lähettää seurakunnille.

Jatkossa kiinteät kulut ja paino- ja jakelukulut on sopimuksen mukaisesti syytä pitää erillään. Säästöistä ei myöskään voida pysyvästi rahoittaa paino- ja jakelukuluja, siihen ne eivät riitä. Paino- ja jakelukuluihin voidaan vaikuttaa vain lehden ilmestymistiheyteen ja sivumääriin liittyvillä ratkaisuilla. Ne puolestaan pitää tehdä pitkäjänteisesti, sillä niin lehden lukijoille, seurakuntalaisille kuin pääkaupunkiseudun seurakunnille, joiden tapahtumaviestinnälle lehti on keskeinen väline, on oleellista tietää, miten lehti ilmestyy.

Ratkaisuehdotukseen palataan johtokunnan toukokuun kokouksessa.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Vt. päätoimittaja Pauli Juusela, p. 09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi