Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 34


 

Ilmoitusasiat

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 27.04.2023 § 34  

    

 

Päätösehdotus 

Merkitään tiedoksi.

 

 

Päätös

Käsittelyn pohjaksi otettiin yhteisen kirkkoneuvoston ehdotukset esityslistan asioissa nro 5 ja 7-17 sekä vaalinvalmistelijoiden ehdotus asiassa nro 6.
Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

 

Yhteisen kirkkovaltuuston perehdytys jatkuu torstaina 27.4. klo 16-17.30

Kevätkaudella alkanut uuden yhteisen kirkkovaltuuston perehdytys jatkuu. Tällä kertaa perehdytys toteutetaan ennen yhteisen kirkkovaltuuston kokousta olevan loppuiltapäivän aikana. Helsingin seurakuntien II kerroksen Engel-salista alkava perehdytys alkaa torstaina 27.4. klo 16. Tarkoitus on ennen kokouskahveja perehtyä tarkemmin Helsingin keskusrekisterin toimintaan, esitellä seurakuntayhtymän kiinteistöosaston ylläpidon toimintaa sekä tutustua yhteisessä seurakuntatyössä perheneuvontaan.

 

Luottamushenkilöiden osaamiskartoitus käynnissä

Yhdessä voimme oppia toisiltamme monenlaista. Luottamushenkilöillä on paljon osaamista ja kokemusta monista erilaisista asioista. Siksi haluaisimme entistä paremmin tietää, millaista monipuolista osaamista luottamushenkilöillämme on ja miten sitä voisi kirkon toiminnassa ja päätöksenteossa hyödyntää.

 

Mikäli haluat antaa omaa osaamistasi yhteiseen käyttöön, voit halutessasi vastata osaamiskartoituskyselyyn 30.4.2023 mennessä. Kysely on suomeksi ja ruotsiksi. Kysely on lähetetty sähköpostitse ja Teams viestinä.

 

Luottamushenkilöiden kesätapaaminen torstaina 8.6.2023

Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston ja seurakuntien seurakuntaneuvostojen jäsenet kutsutaan kesätapaamiseen 8.6.2023 klo 17-20.30 Suomenlinnan kirkkoon. Lisää tietoa ja ilmoittautumislinkki kesätapaamisesta tulossa kevään aikana.

 

Muistutus yhdenvertaisuuskoulutuksista

Helsingin seurakunnilla on yhteiset periaatteet ja tavoitteet, joiden avulla vahvistetaan ja edistetään sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuuden toteutumista Helsingin seurakuntien ja yhteisten palveluiden toiminnassa.

 

Tervetuloa yhdenvertaisuuskoulutukseen, joissa koulutuksen sisältönä: yhdenvertaisuusperiaatteet, välineet puuttua sateenkaarierityiseen syrjintään ja häirintään, toiminta-asiakirjan esittely ja triggeröivä sateenkaaritermistö /-terminologia. Koulutukset ovat samansisältöisiä, joten voit valita itsellesi sopivan ajankohdan joko 3.5.2023 klo 17.30-19.30 Teams tai 16.5.2023 klo 16.30-18.30 Teams. Ilmoittautumisohjeet lähetetty sähköpostitse. 

 

 

 

 

Tervetuloa keskustelemaan luottamushenkilöiden omaan tiimiin

Luottamushenkilöille on perustettu oma sähköinen tiimi, Teams-ryhmä, joka on oleellinen viestintä-, materiaali- ja vuorovaikutuskanava. Avoimelle keskustelulle kaikkien luottamushenkilöiden kesken on tarjolla kahvihuone-kanava. Tervetuloa mukaan keskusteluun!

 

Olet saanut kutsun sähköpostiisi Helsingin seurakuntien luottamushenkilöiden Teams-kanavalle sekä ohjeet kirjautumiseen. Jos et vielä ole Teams-ryhmässä, niin voit laittaa viestiä osoitteeseen: luottamushenkilot.helsinki@evl.fi.

 

Luottamushenkilöiden oma uutiskirje

Luottamushenkilöiden uutiskirje lähetetään kerran kuukaudessa Helsingin seurakuntayhtymän luottamushenkilöille. Palautetta uutiskirjeestä voit lähettää osoitteeseen:
luottamushenkilot.helsinki@evl.fi.