Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 153


 

Muut mahdolliset asiat

 

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto 11.12.2023 § 153  

    

 

 

Päätösehdotus 

1)      Malmin kirkon tekstiilityöryhmään valitaan Sarlotta Siimeslahti

2)      Merkitään tiedoksi käsittelykohdassa mainitut muut asiat

 

Päätös

 

Päätettiin päätösehdotuksen mukaan.

 

 

Käsittely 

Leena Vanhamäki on muuttanut pois seurakunnan alueelta eikä näin ollen voi enää toimia luottamushenkilönä. Hänen tilalleen Malmin kirkon tekstiilityöryhmään tarvitaan uusi jäsen. Teijo Peltola esitti valittavaksi Sarlotta Siimeslahtea.

Mervi Assmann kertoi seurakuntaneuvostojen varapuheenjohtajien 13.11.2023 kokouksesta.

Sarlotta Siimeslahti kertoi seurakuntayhtymään perustettavasta nuorten vaikuttajaryhmästä.