Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 04.05.2023/Pykälä 153


Musiikkiavustusten ja -tapahtumien järjestäminen musiikkisihteerin viran loppuessa 1.8.2023

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 04.05.2023 § 153

389/02.03.00/2022

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) perustaa musiikkiavustustyöryhmän, johon YKN valitsee toimikaudekseen viisi jäsentä siten että puheenjohtajana toimii yhteisen seurakuntatyön johtaja, ja muina jäseninä kaksi yhteisen kirkkoneuvoston jäsentä, sekä kirkkoherra ja kanttori,
2) todeta, että työryhmän jäsenet valitaan syyskaudella 2023 ennen työryhmän toimikauden alkua,
3) antaa Yhteisen seurakuntatyön johtajalle tehtäväksi valmistella talousarvio jatkossa siten, että musikkiavustukset näkyvät yhtenä summana kolmannen pääluokan kohdalla  avustusten, varausten sekä muun seurakunnallisen toiminnan  kustannuspaikalla.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti 6.10.2022 § 338 yleisavustuksia myöntäessään, että vanhasta tavasta myöntää talousarvioon liitettäviä yleisavustuksia luovutaan. Muutos koskee ensimmäiseksi musiikkiavustusten kokonaisuutta. Ehdotetaan, että YKN perustaa musiikkiavustustyöryhmän, jonka tehtävänä on esittää yhteiselle kirkkoneuvostolle miten musiikkiavustuksiin varatut määrärahat tulisi jakaa. Työryhmä kokoontuu ainakin kerran vuodessa. Avustukset, joiden käsitteleminen kuuluu työryhmälle, on lueteltu liitteessä.

Avustukset ovat tähän asti olleet useassa paikassa, mm yleisavstuksina, sekä yhteisen seurakuntatyön talousarviossa Kirkko Soikoon- toiminnan yhteydessä. Koska myös seurakunnat myötävät musiikkiavustuksia sekä omalle, että rovastikunnalliselle, ja koko Helsinkiä kattavalle musiikkitoiminnalle, on syntynyt tilanne jossa toivottu läpinäkyvyys ei ole toteutunut.

Avustukset budjetoidaan vuodesta 2024 uudella tavalla siten, että ne näkyvät kokonaissummana omana kustannuspaikkana Muun yhteisen seurakunnalisen työn yhteydessä.

Osa avustusmäärärahasta jätetään varalle myöhemmin mahdollisesti tulevia tarpeita varten.

Yhteisen seurakuntatyön johtajan tehtäväksi tulee asettaa kanttoreista tai muista seurakuntien muusikoista koostuvan eri rovastikuntia edustavan musiikkiasiantuntijaryhmän kahden vuoden määräajaksi. Asiantuntijaryhmässä ei ole samoja jäseniä kuin musiikkiavustustyöryhmässä.

Asiantuntijaryhmän tehtävänä on muun muassa valmistella avustuksen hakemiseen liittyvät käytännön asiat, koota avustukset ja valmistella esitys myönnettävistä avustuksista YKN:n asettamalle musiikkiavustustyöryhmälle.

Tässä vaiheessa päätetään toiminkunnan perustamisesta ja avustustoiminnan muuttamisesta. Esitys toimikunnan jäsenistä tulee myöhemmässä vaiheessa

 

Lapsivaikutusten arviointi

Mikäli musiikkiavstuksia ei enää jaetaan, vaikutus lapsiin on olennainen. Varsinainen lapsivaikutusten arvionti tehdään avstuspäätösten yhteydessä.

Lisätiedot

Stefan Forsén, stefan.forsen@evl.fi

Jakelu

Eeva Salonen