Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 115


 

Valtuustoaloite Hanna Mithiku, lähetekeskustelu

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 30.03.2023 § 115

252/00.00.04/2023

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto:
1) päättää merkitä valtuutettu Hanna Mithikun tekemän valtuustoaloitteen tiedoksi.
2) käy lähetekeskustelun valtuustoaloitteen pohjalta, evästyksenä valtuustoaloitevastausta valmisteleville viranhaltijoille.

 

 

 

Käsittely

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki selosti aloiteprosessia. Aloitteisiin pyritään vastaamaan 6 kk kuluessa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Valtuutettu Hanna Mithiku (31.1.2023 saakka) on yhdessä 25 muun valtuutetun kanssa jättänyt 26.1.2023 yhteiselle kirkkovaltuustolle aloitteen, aiheena valtuustoaloite toiminnallisesta yhdenvertaisuussuunnitelmasta.

Seurakuntayhtymän johtoryhmä on sopinut uudesta käytännöstä, jossa yhteinen kirkkoneuvosto käy aina uuden valtuustoaloitteen jättämisen jälkeen aloitteessa esiin nostetusta asiasta lähetekeskustelun, evästyksenä aloitevastauksen valmistelulle. Seurakuntayhtymän johtajisto nimeää kunkin aloitevastauksen valmistelulle vastuuhenkilön / -henkilöt.

 

 

 

Lisätiedot

Hallintojohtaja Juha Silander

p. 040 563 9709, juha.silander@evl.fi