Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 70


Lounasruokailun tuki

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 02.03.2023 § 70

314/02.06.02/2023

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) merkitä tiedoksi, että ravintoedun verotusarvo on vähintään 8 ja enintään 12,70 euroa aterialta  ja että laitosruokailun ravintoedun verotusarvo on 6 euroa aterialta vuonna 2023.
2) että kohdassa 1) mainitut verotusarvon mukaiset hinnat ovat laitosruokailun osalta Lehtisaaren nuorisokodissa ja leirikeskuksissa henkilökunnan itsensä maksama osuus työpaikkaruokailusta. 
3) ePassi Lounas -maksutavassa työantajan kompensaatio vuonna 2023 on enintään 25 % verottajan määrittelemästä vähintään 8 ja enintään 12,70 euron hintaisesta ateriasta.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Päätösesityksessä esitetään, että lounasruokailun tuki tapahtuu ainoastaan ePassi sovelluksen kautta lukuunottamatta laitosruokailua Lehtisaaren nuorisokodissa ja leirikeskuksissa. Yhteisen kirkkoneuvoston 8.9.2022 tekemä päätös talouden tasapainottamisen ja toiminnan uudelleen suuntamisen toimenpiteistä sisälsi omista henkilöstöruokalapalveluista luopumisen, joten lounasruokailun tukea ei suunnata enää omien ravintoloiden kautta suoraan. Lehtisaaren nuorisokodissa ja leirikeskuksissa henkilökunnan ruokailu on ns. laitosruokailua, josta työntekijä maksaa verottajan päätöksen mukaisesti 6 euroa / ateria.

Lounasruokailun tukea suunnattiin henkilöstölle suoraa omien henkilöstöravintoloiden kautta vuonna 2022 47 932,28 eurolla. EPassi sovelluksen kautta lounasruokailua tuettiin vuonna 2022 16 923,45 eurolla.

 

Vuoden 2023 ravintoedun verotusarvot.

Verohallinto määrittelee vuosittain lounasedun verotusarvot. Yhden lounasedulla ostetun aterian arvon tulee olla verotusarvon mukainen. Vuonna 2023 verotusarvo on vähintään 8,00 € ja enintään 12,70 €.

Työntekijän osuus on 75 % tai aina vähintään 8,00 €. Työnantajan osuus aterian hinnasta saa olla enintään 25 %. Jos aterian hinta on esimerkiksi 8,50 €, työnantajan osuus on 0,50 €. Näin työntekijän osuudeksi saadaan verotuksessa vaadittu vähimmäissumma 8,00 €. Vastaavasti maksimi verotusarvon hintaisen eli 12.70€ maksavan tai kalliimman lounaan kohdalla työnantajan osuus on 3,17 €, joka on siis työnantajakompensaation maksimäärä. Työntekijän osuus on tässä tapauksessa 9,53 euroa.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia

Lisätiedot

Riitta Kajander, p. 09 2340 2460, riitta.kajander@evl.fi