Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 63


 

Vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024 - 2026 toiminta- ja taloussuunnitelman valmisteluohje

 

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto 08.05.2023 § 63

406/02.00.01/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kannelmäen seurakunta Koskinen Virpi

 

Päätösehdotus

1) Srkn käy lähetekeskustelun talousarviosta sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2024-2026.

2) Merkitään tiedoksi.

 

Käsittely

Puheenjohtaja selosti talouden näkymiä ja seurakunnan käytettävissä olevaa toimintamäärärahaa, mikä määräytyy seurakunnan jäsenmäärän ja alueella asuvien mukaan. Sisäisten tilavuokrien ja muiden kohoavien kustannusten jälkeen seurakunnalle jää entistä vähemmän rahaa seurakunnan varsinaiseen toimintaan, mikä tulee huomioida työalojen toimintasuunnitelmissa. Toimintamäärärahan nostamiseksi tarvitaan lisää seurakunnan jäseniä, joita voidaan saada esimerkiksi järjestämällä yhteisiä lasten kastetilaisuuksia.  

Seurakuntaneuvosto kävi keskustelun seurakunnan taloudesta. Harmillisena pidettiin, että Helsingin seurakunnissa nostetaan leiririppikoulujen hintaa, mikä todennäköisesti karsii leiriosallistujien määrää. Seurakunnan tulee kuitenkin myöntää tarvittaessa avustuksia tai hankkia esimerkiksi leirikummeja niin, että jokainen halukas pääsee osallistumaan rippikouluun.

Päätös

1) Srkn kävi lähetekeskustelun talousarviosta sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2024 - 2026.

2) Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Seurakuntien ja yhteisten palveluiden toimintamäärärahoihin vuosille 2023-2025 on kohdistettu yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaisesti yhteensä 8,0 %:n leikkaus vuoden 2022 oikaistuun kehykseen nähden. Valtaosa leikkauksesta on jo toteutettu vuoden 2023 talousarvion yhteydessä.

Vuoden 2024 kehystä leikataan yhteisten palveluiden osalta 1,15 % vuoden 2023 tasoon nähden. Seurakuntien määrärahoja kasvatetaan yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaisesti 0,92 prosentilla vuoden 2023 kehykseen nähden. Tarveharkintainen määräraha pysyy vuoden 2023 tasolla. Seurakuntien ja yhteisen seurakuntatyön käytössä ovat annettavan kehysmäärärahan lisäksi toiminnasta aikaisemmin säästyneet määrärahat.

Vuoden 2025 kehyksessä yhteisten palveluiden kehystä leikataan edelleen 1,16 prosentilla vuoden 2024 kehykseen verrattuna. Seurakuntien kehystä kasvatetaan 0,91 prosentilla. Tarveharkintainen määräraha pysyy vuoden 2024 tasolla.

Vuoden 2026 kehysmäärärahoissa on huomioitu yhteisen kirkkovaltuuston päättämä, järjestyksessään toinen 8,0 prosentin leikkaus. Yhteinen kirkkovaltuusto ei ole vielä tehnyt päätöstä leikkauksen määrällisestä kohdentamisesta eri yksiköiden kesken, joten leikkaus on kohdennettu tässä laskennallisesti 8,0 prosenttina kaikkiin pääluokkiin.

Kirkollisverotuloarvio perustuu seurakunnan jäsenten ansiotulojen viime vuosien kehitykseen ja arvioon tulevasta kehityksestä. Palkkojen ja eläkkeiden suurehkot korotukset tukevat verotulojen hyvää kehitystä. Rahavarojen sijoitustoiminnan tuottoihin tuovat epävarmuutta osakekurssien ja korkotasojen muutokset. Kiinteistösijoituksiin liittyy puolestaan epävarmuutta realisoitavien kiinteistöjen kysynnän ja hintatason sekä rakennuskustannusten kehityksen näkökulmista. Sijoitustoiminnan tuotot on budjetoitu vuosille 2024-2026 suhteellisen alhaisiksi, varovaisuuden periaatetta noudattaen. Investointitaso määräytyy yhteisen kirkkovaltuuston päättämän investointien nettomaksimiarvon mukaisesti.

Kannelmäen seurakunnan työntekijät tekevät omat toiminta- ja taloussuunnitelmat toukokuun aikana. Nämä suunnitelmat jäävät seurakunnan omaan käyttöön.

Kirkkoherra kokoaa seurakunnan toimintasuunnitelman yhden A4-arkin pituiseksi esitykseksi. Seurakuntaneuvoston on päätettävä vuosille 2024-2026 säästöjen sekä testamentti- ja lahjoitusvarojen käyttö sekä palvelujen hinnastot.

Seurakuntaneuvosto käsittelee toimintasuunnitelmaa ja hyväksyy sen taloussuunnitelman kanssa elokuun kokouksessa.

Seurakunnan talous kiristyy. Uusilla laskukaavoilla seurakunnan tilojen sisäiset vuokrat nousevat ensi vuonna. Kannelmäessä tämä tarkoittaa 36 536 euron muutosta. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 27.4. tukea eniten ahdinkoon joutuneita seurakuntia Helsingissä tasapainotuslisämäärärahalla. Tämä ei kosketa Kannelmäkeä. Tilinpäätöksen mukaan Kannelmäen seurakunnan säästöt olivat 31.12.2022 yhteensä 832 087 euroa. Talousarvion 2023 mukaan säästöjä käytetään kuluvana vuotena 105 695 euroa eli vuodelle 2024 säästöä jäisi 726 392 euroa.

Palkkakustannukset nousevat. Ensi vuodelle ennakoidaan laskelmissa 5 % palkkojen nousu kirkollisten palkkojen jälkeenjääneisyyskorotusten myötä. Palkkakustanteissa on säästetty edellisinä vuosina vähentämällä henkilökuntaa. Tätä kehitystä on jatkettava, ellei seurakuntalaisten jäsenmäärää ja toimintamäärärahaa saada kasvamaan. Seurakuntaneuvosto käsittelee jo kesäkuun kokouksessa seurakunnan henkilökunnan kehittämissuunnitelman kohteineen ja tavoitteineen.

Leirikeskusmaksujen vuorokausihintaa korotetaan ja seurakuntien välillä veloitetaan toisen seurakunnan rippikoululaisista tulevat kustannukset. Lisäksi rippikoulutyössä Kannelmäen seurakunnan kustannukset kasvavat 2024 suurentuvan ikäluokan myötä.

Kannelmäen seurakuntakeskuksen uudisrakennushankeen kustannuslaskelmaa ei ole vielä käytössä. Seurakunnan kuluja nostattavat ennakoimattomat tilojen käyttö- ja korjauskulut.

Kannelmäen seurakunta saa toimintamäärärahaa jäsenistä 129 euroa ja alueella olevaa asukasta kohti 55 euroa. Tämä on alle Helsingin seurakuntien keskiarvon (132 euroa jäsen, 64 euroa asukas).

Kannelmäen seurakunnan vuoden 2024 toimintamääräraha on 1 705 302 euroa (2023 vrt. 1 685 390 €). Toimintamääräraha 2024 sisäisten vuokrien jälkeen on 1 418 001 euroa (2023 vrt. 1 434 625 €).

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Virpi Koskinen, p. 09 2340 3810, virpi.koskinen@evl.fi