Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 7


 

Kirkko ja kaupungin, Postin ja painon kolmikantayhteistyö

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 01.02.2023 § 7

716/00.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta merkitsee selvityksen kolmikantayhteistyöstä tiedoksi.

 

 

 

 

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin viisi puheenvuoroa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Kirkko ja kaupungin ja Postin sopimusneuvotteluissa todettiin, että kustannustehokas ja laadukas jakelu on molempien osapuolten yhteinen tavoite. Yksi mahdollisuus vaikuttaa tähän, ja samalla myös jakelun hintaan, voisi olla siirtyminen koneelliseen lajitteluun. Tämä vaatii kuitenkin huolellista suunnittelua, jotta päästäisiin molempia osapuolia tyydyttävään ja myös taloudellisesti hyödyttävään kokonaisratkaisuun, jossa huomioidaan eri kustannustekijät, kuten painopaperin hinta. Koneellinen jakelu voi vaatia ainakin osaksi paksumpaa paperia. Ratkaisun pitäisi olla teknisesti toimiva niin painon, Postin kuin lehden journalistisen tuotannon kannalta. Lehden laatu ei saa muutoksesta kärsiä ja muutosten pitää sopia lehteä kustantaville seurakunnille. Neuvotteluissa sovittiin, että mahdollisia ratkaisuja tähän aletaan etsiä kolmikantayhteistyössä lehden painon kanssa. Ratkaisun pitää olla sellainen, että se on mahdollinen myös muille kuin nykyiselle painolle.

Vt. päätoimittaja Pauli Juusela oli loppuvuodesta 2022 yhteydessä Sanomapainoon ja sopi tapaamisesta. Vt. päätoimittaja, toimituspäällikkö Heli Kulmavuori ja AD Jarkko Peltoluhta tapasivat Sanomapainon edustajat heti 4.1. Vt. päätoimittaja ja toimituspäällikkö Ulla Lötjönen kävivät tutustumassa Postin lajittelukeskukseen ja neuvottelivat Postin edustajien kanssa 17.1. Ennen johtokunnan ensimmäistä kokousta järjestetään yhteisneuvottelu Sanomapainossa. Koneellinen jakelu ei ole tähän mennessä ollut mahdollista Kirkko ja kaupungin kaltaiselle lehdelle, jonka painosmäärä on suuri, paperi ohutta ja formaatti leikattu tabloid. Nyt tutkitaan sitä, ovatko esteet ylitettävissä. Selvitys vie aikaa, sillä voidaan puhua ainutlaatuisesta pilottihankkeesta. Vt. päätoimittaja, joka kolmikantayhteistyötä ehdotti, selvittää asiaa tarvittaessa tarkemmin kokouksessa.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Vt. päätoimittaja Pauli Juusela, p. 09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi