Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 7


 

Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan vaali

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 26.01.2023 § 7

845/00.00.02/2022

 

 

 

  

 

Päätösehdotus

Yhteisen kirkkovaltuuston tulee valita keskuudestaan puheenjohtaja vuosiksi 2023-2024.

 

 

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 7 puheenvuoroa.

Merkittiin, että käsittelyn aikana pidettiin 15 minuutin tauko.

Keskustelun aikana valtuutetut Minna Havunen ehdotti Ville Jalovaaran, Panu Laturin ja Anna Sauraman kannattamana, että puheenjohtaksi valittaisiin Wiking Vuori. Valtuutetut Risto Harju ehdotti Martina Harms-Aallon ja Esa Ahosen kannattamana, että puheenjohtajksi valittaisiin Christoffer Perret.

Puheenjohtaja Maija Anttila päätti keskustelun ja totesi, että koska puheenjohtaksi on ehdolla kaksi valtuutettua, suoritetaan vaali suljettuna lippuäänestyksensä.

Tämän jälkeen ehdokkaat esittäytyivät.

Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjan tarkastajat Hanna Mithiku ja Linda Jordas sekä heitä avusti seurakuntayhtymän lakimies Kirsi Wickström.

Valtuutetuille jaettiin äänestysliput. Äänestyksen jälkeen ääntenlaskijat poistuivat salista laskemaan äänet. Kokous keskeytettiin äänten laskennan ajaksi.

Puheenjohtaja Anttila ilmoitti äänestystuloksen: Ääniä oli annettu yhteensä 88. Perret 26, Vuori 61 , tyhjää 1.

Puheenjohtaja totesi, että Wiking Vuori on valittu yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi 2023-2024.

Päätös

Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi OTM Wiking Vuoren yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi 2023-2024.

 

 

 

 

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 08.12.2022 § 406

 

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteisen kirkkovaltuuston tulee valita keskuudestaan puheenjohtaja vuosiksi 2023-2024.

 

Käsittely 

Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Riitta Asikanius.

 

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus 

Kirkkovaltuuston tulee valita keskuudestaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa (KJ 8:2). Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan vuoden 2023 tammikuussa vuosiksi 2023-2024.

Vuosina 2021-2022 puheenjohtaja on toiminut Hanna Mithiku.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Lakimies Kirsi Wickström, p. 09 23402 301, kirsi.wickstrom@evl.fi

 

Jakelu

Valittu henkilö