Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 12.01.2023/Pykälä 7


Projektien loppuraportit 2022/2

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 09.06.2022 § 245

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsee tiedoksi investointiprojektien loppuraportit liitteenä olevien projektiraporttien mukaisesti ja esittää loppuraportit yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin

 

Selostus 

Yli 1,0 M€:n arvoisista rakennushankkeista raportoidaan yhteiselle kirkkoneuvostolle ja yhteinen kirkkoneuvosto antaa yhteiselle kirkkovaltuustolle loppuraportin hyväksyttäväksi hankkeen valmistuttua.

Muista merkittävimmistä hankkeista raportoidaan sekä väliraportilla että hankkeen päätyttyä loppuraportilla yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Raportointikaudella uusia korjausrakentamis-/tilamuutoshankkeita saatettiin loppuun kahdessa kohteessa. Valmistuneet hankkeet olivat Lauttasaaren kirkon peruskorjaus, Johanneksen kirkon julkisivukorjaus ja Korpirauhan leirikeskuksen C-osan peruskorjaus.

Hankkeet on käynnistetty Talousarviotason määrärahavarauksilla.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Kiinteistöjohtaja Osmo Rasimus
p. 09 2340 2700, osmo.rasimus@evl.fi

 

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 12.01.2023 § 7

377/03.03.01/2022

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsee tiedoksi investointiprojektien loppuraportit liitteenä olevien projektiraporttien mukaisesti ja esittää loppuraportit yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.