RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 112
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Päämessussa avustaminen
Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 11.10.2022 § 112
Päätösehdotus
Seurakuntaneuvosto päättää olla mukana messun toteuttamisessa myös kaudella 2019-2022 sekä sopii keskuudestaan syyskauden avustusvuorot.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Seurakuntaneuvosto on päättänyt osallistua messun viettämiseen ja sopia keskenään edustuksestaan messun toteuttajana. Käytännössä seurakuntaneuvoston jäsenet ovat avustaneet tekstin luvussa, esirukouksen toteuttamisessa sekä ehtoollisen avustamisessa.
Messuista on tehty oma messujärjestyksensä, joka on kiertänyt seurakuntaneuvoston kokouksissa. Tuossa yhteydessä on ollut mahdollisuus merkitä oman kalenterin mukaisesti mahdollisuus tulla mukaan toteut-tamaan messua.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |