Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 139


2 Vuoden 2023 kirkkokolehdit Malmin seurakunta

 

Vuoden 2023 kirkkokolehdit

 

 

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto 13.12.2022 § 139

814/02.03.06/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Malmin seurakunta Perttilä Elina

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman vuodelle 2023. Lisäksi seurakuntaneuvosto päättää, että muina aikoina kuin sunnuntain säännöllisen messun yhteydessä pidettävissä konfirmaatioissa kolehti kerätään nuorten nimikkokohteelle Senegalin luterilaisen kirkon koulutyölle Suomen Lähetysseuran kautta.             

 

Käsittely             

Lisätään kolehtisuunnitelmaan työntekijöille ohje, että niinä pyhinä, joissa ei ole                             kolehtikohdetta, laitetaan esille Yhteisvastuun, Kirkon ulkomaanavun tai Suomen lähetysseuran keräyslipas.

 

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Selostus 

Jumalanpalveluksissa kerättävien kolehtien suunnittelua varten kirkkohallituksessa valmistellaan ja hyväksytään vuosittain lista, jossa on neljän tyyppisiä kolehteja: päivään sidottuja, ajanjaksoon sidottuja, tuomiokapitulin kolehdit sekä lista suositelluista kolehtikohteista. Näiden lisäksi seurakunta voi vapaasti päättää kerätä kolehdin esim. jollekin paikalliselle toimijalle. Jumalanpalveluksissa kerättävää kolehtia ei säädellä rahankeräyslailla, joten keräyskohteella ei tarvitse olla rahankeräyslupaa.

Helsingin hiippakunnan kolehdit vuonna 2023 kerätään kevätkaudella heikossa taloudellisessa asemassa olevien ihmisten tukemiseen Helsingin hiippakunnan alueella ja syyskaudella Helsingin hiippakunnan ystävyyshiippakunnan Namibian läntisen hiippakunnan toiminnan tukemiseen.

Liitteenä olevaan kolehtisuunnitelmaan on kirkkohallituksen suosittelemien kolehtien kohdalle merkitty päivämäärä, jos ne on otettu mukaan Malmin kolehtisuunnitelmaan.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Kolehtisuunnitelmassa on painotettu lasten ja nuorten osuutta partiolle kerättävän kolehdin avulla, konfirmaatioiden kolehtikohteella sekä valitsemalla kirkkohallituksen suosituslistalta lapsiin ja nuoriin kohdistuvia kolehteja.

 

Lisätiedot

Elina Perttilä, p. 09 2340 4410.

 

Jakelu