RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Alueviestijän palkkaaminen ajalle 1.1.-31.12.2023
Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto 08.11.2022 § 123 550/01.01.01/2022 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Malmin seurakunta Perttilä Elina
Päätösehdotus
Seurakuntaneuvosto valtuuttaa kirkkoherran tekemään seurakunnan puolesta sopimuksen alueviestijän palkkaamisesta ajalle 1.1.-31.12.2023 yhdessä seurakuntayhtymän ja Munkkiniemen seurakunnan kanssa.
Käsittely
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Selostus
Helsingin seurakunnissa toimii tällä hetkellä kolme määräaikaista suomenkielistä alueviestijää sekä yksi vakituinen ruotsinkielinen. Alueviestijä toimii organisatorisesti yhtymän viestinnän työntekijänä viestintäpäällikön toimiessa esihenkilönä, mutta hänen työpanoksensa sijoittuu seurakuntiin. Alueviestijämalli on koettu niin hyvin toimivaksi, että mallia ollaan vakiinnuttamassa. Malmin seurakunnalla ei vielä ole ollut alueviestijää, mutta seurakunnassa on tarvetta viestinnän osaamiselle.
Malmilla viestinnän kokonaistilanne on tällä hetkellä aikalisällä, ja seurakuntaneuvoston kanssa on sovittu, että viestinnän pitkäkestoisiin rekrytointitarpeisiin palataan aikaisintaan keväällä ja viimeistään syksyllä 2023. Samassa yhteydessä on myös hyvä katsoa, toteutuuko alueviestijämalli Malmilla pitkällä tähtäimellä luontevammin rovastikunnallisesti vaiko muunlaisella yhteistyökuviolla.
Vuodeksi 2023 olisi mahdollista rakentaa alueviestijäkokeilu myös Malmille yhdessä yhtymän ja Munkkiniemen seurakunnan kanssa. Malmin osalta määräaikaisuuden peruste on tässä seurakunnan viestinnän kokonaistilanne ja tarve kokeilla alueviestijämallin toimivuutta isossa seurakunnassa ennen sen vakiinnuttamista meillekin.
Alueviestijä on seurakunnalle edullinen tapa saada viestinnän osaamista, sillä yhtymä maksaa 40% palkasta, ja seurakunnat jakavat keskenään työpäivien mukaan jäljelle jäävän 60% palkasta. Munkkiniemen seurakunnan kanssa on neuvoteltu sopimuksesta, jossa Malmille tulisi alueviestijältä kolme työpäivää viikossa. Näin ollen kulu Malmille olisi 36% vaativuusryhmän 602 palkkakulusta.
Seurakuntien ja yhtymän välillä solmittavan alueviestijäsopimuksen pohja on esityslistan liitteenä.
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Elina Perttilä, p. 09 2340 4410.
Jakelu
Kimmo Holappa, Päivi Vähäkangas
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |