RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 112
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kirkkoherran virkamatka
Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto 11.10.2022 § 112 627/01.01.03/2022 |
|
Esittelijä hallintopastori Anni Punkka
Päätösehdotus
Seurakuntaneuvosto hyväksyy kirkkoherran virkamatkan Lundiin ja Tukholmaan 22.11.-27.11.2022.
Käsittely
Kirkkoherra poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Anni Punkka toimi kokouksen puheenjohtajana tämän asiapykälän ajan.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Selostus
Tuomiokaputuli kutsuu hiippakunnan kirkkoherrat seminaariin syksyisin. Näihin osallistuminen on kirkkoherran virkatehtävä. Tänä syksynä seminaari pidetään Malmössa ja Lundissa. Koska turhan lentämisen välttäminen on perusteltua, matkasuunnitelma on rakennettu lautan ja junan varaan. Samalla mahdollistuu luontevasti tutustuminen Täbyn seurakuntaan, koska perjantaina junalla ei enää ehdi Malmösta ajoissa lautalle paluumatkalle.
Täbyn seurakunta on erityisen kiinnostava, koska se on Malmin tapaan pääkaupunkiseudun seurakunta muttei kuitenkaan Tukholman keskustassa. Jäseniä on 41318 ja asukkaita Täbyn kunnassa on 70405. Ensimmäinen kontakti Täbyn seurakuntaan on luotu kirkkopäivien yhteydessä, ja nyt on tarkoitus aloittaa keskustelu kunnolla ja tapaamisen myötä kartoittaa mahdollisuuksia yhteistyöhön ja keskusteluihin seurakuntien välillä. Vierailusta on sovittu Täbyn kirkkoherran Michael Öjermon kanssa. Hän on luvannut esitellä seurakuntaa ja järjestää tapaamiset joidenkin seurakunnan työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja suomenkielisen ryhmän jäsenten kanssa lauantaina 26.11.
Matkasuunnitelma
Ti 22.11. (matkapäivä)
- Lauttamatka Turku-Tukholma. Etätyöpäivä.
- Junamatka Tukholma-Linköping
- Majoittuminen hotellissa Linköpingissä
Ke 23.11. (tuomiokapitulin järjestämä ohjelma)
- Junamatka Linköping-Malmö
- Tutustumista Malmön kirkolliseen toimintaan. Malmön seurakunta vastaa vierailukohteista.
- Illalla bussi Malmöstä Lundiin.
- Majoittuminen Lundissa hotellissa.
To 24.11. (tuomiokapitulin järjestämä ohjelma)
- Seminaarityöskentelyä. Käsiteltäviä asioita: ajankohtaisasiat, uusi kirkkolaki, kirkkoherrojen tehtävät ja vastuut Hgin hiippakunnassa.
- Vierailu Lundin tuomiokapitulissa.
- Majoittuminen Lundissa hotellissa.
Pe 25.11. (tuomiokapitulin järjestämä ohjelma päättyy vierailuun maaseudun seurakunnassa)
- Vierailu Lundin yliopiston teologisella laitoksella.
- Vierailu maaseudun seurakunnassa.
- Juna Malmö-Tukholma (klo 16.10-21.15).
- Majoittuminen hotellissa Tukholmassa.
La 26.11. (itse järjestetty ohjelma, yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen ja keskusteluyhteyden luominen)
- Tutustuminen Täbyn seurakuntaan.
- Lautta Turkuun lähtee klo 20.00
Su 27.11.
- Lautta saapuu Turkuun klo 7.35
- Juna Turku-Pasila (klo 8.05-10.17)
Matkan hinta tuomiokapitulin järjestämälle osuudelle ilman lentoja on 753 e.
(476 euroa majoitus, 62 euroa hotellin kokouspaketti, 65 euroa illallinen ke, 75 euroa illallinen to, bussikyydit 75 euroa)
Muut kulut:
- junalippu Pasila-Turku-Pasila 15,80 euroa
- lauttamatka Turku-Tukholma-Turku 105,80 euroa
- junamatkat Ruotsin puolella yhteensä 128 euroa (Tukholma-Linköping 36 euroa, Linköping-Malmö 39 euroa, Malmö-Tukholma 53 euroa)
- hotelli Linköpingissä 86,72 euroa
- hotelli Tukholmassa 79,53 euroa
- päivärahat kotimaan päivärahan mukaisesti 22.11. klo 8 - 27.11. klo 10, ateriakorvaukset vähennetään päivärahoista sen mukaisesti mitä ruokia on tarjottu
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Elina Perttilä, p. 09 2340 4410
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |