Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 108



Kohdennettujen avustusvarojen raportointi

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 03.11.2022 § 362

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää viedä yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi koontiraportin ja kohdennettujen avustusvarojen saajien laatimat selvitykset avustusten käytöstä.

 

Käsittely

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Stefan Forsén selosti asiaa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus 

Yhteinen kirkkovaltuusto on päättänyt 10.10.2019 88§, että kohdennettujen avustusvarojen raportoinnista on varojen käytön ja hankkeen edistymisen lisäksi käytävä ilmi, miten on huomioitu sopimuksessa mainittuja tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen liittyviä asioita. Tästä on tehty on erillinen raportti, jossa vastaukset on koottu yhteen ja tuodaan yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiasta ei ole laadittu lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Stefan Forsén, puh. 09 2340 2500, stefan.forsen@evl.fi

 

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 08.12.2022 § 108

774/02.03.00/2022

 

 

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi koontiraportin ja kohdennettujen avustusvarojen saajien laatimat selvitykset avustusten käytöstä.

 

Käsittely 

Käsittelyn aikana käytettiin 1 puheenvuoro.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

Lisätiedot

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Stefan Forsén, puh. 09 2340 2500
stefan.forsen@evl.fi