Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 119



Seurakuntavaalien 2022 tulokset

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 08.12.2022 § 405

829/00.00.01/2022

 

Esittelijä

  Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi seurakuntavaalien tulokset.

 

Käsittely 

Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Riitta Asikanius.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus 

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys pidettiin 8.-12.11. ja varsinainen vaalipäivä oli 20.11.2022. Helsingissä annettiin yhteensä 27 330 ääntä äänestysprosentin ollessa 10,03. Seurakuntavaaleissa valittiin jäsenet sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon että seurakuntaneuvostoihin. Yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin 91 jäsentä ja seurakuntaneuvostoihin yhteensä 268 jäsentä.

Kirkon vaalijärjestyksen 2 luvun 52 § mukaan vaalilautakuntien on ilmoitettava vaalien tulos kirkkovaltuustolle. Seurakuntien vaalitulokset liitteenä.

 

 

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 08.12.2022 § 119

829/00.00.01/2022

 

 

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee seurakuntavaalien tulokset tiedoksi.

 

Käsittely 

Todettiin, että pöydille jaetussa suomenkielisessä selostustekstissä ollut kirkon vaalijärjestyksen pykälänumero korjataan oikeaksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus 

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys pidettiin 8.-12.11. ja varsinainen vaalipäivä oli 20.11.2022. Helsingissä annettiin yhteensä 27 330 ääntä äänestysprosentin ollessa 10,03. Seurakuntavaaleissa valittiin jäsenet sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon että seurakuntaneuvostoihin. Yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin 91 jäsentä ja seurakuntaneuvostoihin yhteensä 268 jäsentä.

Kirkon vaalijärjestyksen 2 luvun 52 § mukaan vaalilautakuntien on ilmoitettava vaalien tulos kirkkovaltuustolle. Seurakuntien vaalitulokset liitteenä.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

Lisätiedot

Hallintojohtaja Juha Silander, p. 040 563 9709, juha.silander@evl.fi

Jakelu

Helsingin seurakunnat