Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 143


 

Kahden varhaiskasvattajan työsuhteen jatkaminen.

 

 

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 20.12.2022 § 143

540/01.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Lauttasaaren seurakunta Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää jatkaa kahden varhaiskasvattajan, Lea Korja iltapäiväkerhonohjaaja sekä Johanna Yläranta-Suha lastenohjaaja, työsuhteita ajalle 1.1.-2.6.2023.

 

Käsittely 

Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Juha-Pekka Sihvonen

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

Selostus 

Seurakunnan lapsi - ja perhetyön tiimi toteuttaa iltapäivisin iltapäiväkerhoa kirkolla, johon lapset tulevat kahdelta eri koululta. Aamupäivisin ja/tai iltaisin järjestetään erilaista ryhmätoimintaa lapsiperheille. Iltapäiväkerhotoiminnan mitoituksen takia tarvitaan osa-aikaisia lastenohjaajaa. Ensi keväälle on ilmoittanut 96 lasta.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asialla voi olla positiivinen vaikutus alueen lapsiiin.

 

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tiimivastaava Joel Niemi, joel.niemi@evl.fi

 

Jakelu

Lea Korja

Johanna Yläranta-Suha