Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 421


Vuoden 2022 yhteisvastuukeräys

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 08.12.2022 § 421

846/00.03.01/2022

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä seurakuntien vuoden 2022 yhteisvastuu-keräyksen tilitysten tarkastamisesta laaditun muistion tiedokseen ja lähettää sen tiedoksi seurakuntien seurakuntaneuvostoille.

Käsittely 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus 

Yhteisvastuukeräys on vuosittain toistuva kirkon suurkeräys, jota Kirkkopalvelut koordinoi. Helsingin seurakuntien keräystulos oli vuodelta 2022 yhteensä 119 086 euroa. Keräyksen nettotuotot laskivat edelliseen vuoteen verrattuna 4812 euroa ja vuoteen 2011 verrattuna tuotot ovat vähentyneet noin 102 000 euroa. Vuonna 2022 yksikään Helsingin seurakunta ei yltänyt yli euroa/jäsen-tunnuslukuun. Helsingin seurakuntayhtymän keskiarvo oli 0,37 €/jäsen.

 

Seurakuntien yhteisvastuukeräyksen tilitysten tarkastamisesta on laadittu vuosittain tarkastusmuistio, johon on koottu keskeisimmät havainnot ja yhteenveto keräyksen tuotoista seurakunnittain vuosina 2011-2022. Yhteisvastuukeräyksen 2021 tarkastus on käsitelty tarkastustoimikunnassa 23.11.2022. Tarkastustoimikunnan näkemyksen mukaan alenevien keräystuottojen muutoksen aikaansaamiseksi seurakuntien pitäisi osoittaa keräykselle selkeä vastuuhenkilö ja panostaa nykyistä enemmän keräyksen organisointiin vapaaehtoistoiminnan avulla.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

Lisätiedot

Sisäisen tarkastuksen päällikkö Juha-Pekka Ollila

puh. 050 357 5294, juha-pekka.ollila@evl.fi

Jakelu 

 Helsingin seurakunnat