Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 379


Tarveharkintaisen määrärahan myöntäminen vuodelle 2023

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2022 § 379

811/02.03.00/2022

 

 

 

Esittelijä Yhteisen seurakuntatyön johtaja Forsén Stefan

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) merkitä selostusosassa esitetyn projektisalkun johtoryhmän valmistelun asiassa tiedoksi
2) käydä osaltaan keskustelun tarveharkintaisen määrärahan jaosta
3) myöntää tarveharkintaiset määrärahat projektisalkun johtoryhmän esityksen mukaisesti ehdollisena, edellyttäen, että yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy tarveharkintaisen määrärahan sisältymisen vuoden 2023 talousarvioon talousarviokäsittelyn yhteydessä.

 

Käsittely 

Juha Rintamäki, Stefan Forsén ja Osmo Rasimus poistuivat esteellisinä.

 

Asian esittelijänä toimi Juha Silander.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus 

Tarveharkintainen määräraha on osa Yhteisen kirkkovaltuuston 9.12.2021 kokouk-sessaan päättämää kokonaismäärärahan jakoa vuosille 2023-2025. Taustalla on Toimintaedellytysten turvaamissuunnitelman asiantuntijaryhmän esitys, jonka mu-kaan Yhteinen kirkkoneuvosto voi myöntää seurakunnalle tai yhteisten palveluiden osastolle anomuksesta määrärahaa tietyn kehityshankkeen tai -projektin toteuttami-seen tai yllättävän, ennalta arvaamattoman menoerän kattamiseen. Määrärahoista osoitetaan varoja myös seurakunnissa ja yhteisissä palveluissa toteutettaviin diako-niatyön projekteihin. Mallilla korvataan talousarvioon aiemmin sisältyneet kehittämis-määräraha ja diakoniamääräraha.

Määriteltiin, että yhteen projektiin voi saada rahoitusta 10 000 - 50 000 euroa. Pää-tettiin, että yhteensä projektitukea jaetaan noin 70 % tarveharkintaisen kokonais-määrärahan suuruudesta, joka on vuonna 2023 yht. 1,608 milj.euroa. Tästä sum-masta 136 500 euroa on varattu aiemmin käynnistyneisiin diakoniaprojekteihin, jotka YKN:n päätöksellä päättyvät vuoden 2023 aikana. Loput, n. 30 % varataan yllättä-viin ja/tai äkillisiin, ennalta arvaamattomiin menoeriin seurakunnissa ja yhteisissä palveluissa, jotka jaetaan vuoden 2023 aikana.

Päätettiin, että tarveharkintaista määrärahaa voi hakea kaikista HSRKY:n yksiköistä projekteihin, joilla kehitetään toimintaa tai diakonista auttamista. Projektin tulee täyt-tää Alfa & Omega -projektijohtamismallin mukaiset projektin ehdot sekä rahoituk-selle erikseen asetetut kriteerit.

Kriteerit:

· Projektituella rahoitetaan ainoastaan kehittämistyötä, ei seurakunnan/yksi-kön perustoimintaa.

· Projektin tulee olla tavoitteiltaan ja toiminnaltaan linjassa Kirkko Helsingissä -strategian kanssa.

· Projektin tuotos- ja hyötytavoitteet tulee olla selkeästi määriteltyjä ja mitatta-via.

· Projektille tulee olla resursoituna seurakunnan/yksikön omaa työaikaa/re-surssia mahdollisen palkattavan projektihenkilöstön lisäksi.

· Kustannusarvion eli budjetin tulee olla tehtynä tarkoituksenmukaisesti ja to-dellisin kuluihin perustuen.

· Tuotokset tulee olla monistettavissa seurakuntien ja yhteisten työmuotojen käyttöön.

Tuki haettiin HSRKY:n oman projektisalkun kautta täyttämällä Alfa & Omega -pro-jektikuvaus ja budjetti eli arvio siitä, mihin projektituki käytetään. Yhteisten palvelui-den johtajisto (projektisalkun johtoryhmä) käsittelivät hakemukset 8.11. Ryhmän vastuulla on huolehtia siitä, että hakemukset ovat kriteerien mukaisia.

Kuvauksen teossa ja projektisalkun käytössä auttoivat projektitoimiston (PMO) työn-tekijät Riina Lilja ja Tiina Kumlin. Haku oli auki ajalla 15.8.- 21.10.2022. Hakemuksia tuli hakuajan sisällä yhteensä 21 kpl.

Esitetään rahoitusta

Yhteisten palveluiden johtajiston kokouksessa tiistaina 8.11.2022 projektisalkun johto-ryhmä käsitteli hakemuksia sekä teki oman esityksensä määrärahan saajista hake-musten perusteella. Hakemukset löytyvät tämän asiakirjan liitteistä.

Projektisalkun johtoryhmä päätti ehdottaa tarveharkintaisen määrärahan myöntämistä vuodelle 2023 seuraavasti:

· Rohkeasti eteenpäin - verkostoyhteistyömalli myynti- ja markkinointiyksikölle

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

50.000 €

Projektin aikana luodaan toimintamalli myynti- ja markkinointiyksikölle, tuotteiste-taan sen kautta tarjottavia palveluja, laajennetaan ja kehitetään turistityötä kannat-tavaksi, etsitään uusia tulonlähteitä sekä kartoitetaan palvelujen tarjoamiseen tar-koituksenmukaiset jakelukanavat ja yhteistyökumppanit. Myynti- ja markkinointiyksikön toiminnan varsinainen käynnistyminen ajoittuu vuodelle 2024.

· Vierelläsi - nuorten henkisen ja hengellisen jaksamisen tukeminen

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

40.000 €

Tuetaan 15-29-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia henkisessä ja hengellisessä jak-samisessa keskustelujen, kohtaamisen ja musiikkitoiminnan (kitarakerhoja, bändi-toimintaa ja laulunkirjoituspajojen) kautta. Projektin aikana kehitetään toivon yhtei-sön toimintaa Agricolan kirkolle yhdessä nuorten kanssa.

· Pyhäinpäivä tutuksi - Seurakuntien yhteinen pyhäinpäivä

Kallion seurakunta

50.000 €

Kehitetään pyhäinpäivän viestinää ja tapahtumia. Keskiössä on yhteisten hyvien käytäntöjen jakaminen ja käyttöön ottaminen, yhteinen koordinoitu tiedotus ja vies-tintä seurakuntalaisille koko Helsingissä sekä Hietaniemen ja Malmin hautausmai-den tapahtumien yhteinen "asiakaslupaus" ja laatutakuu. Toteutuksessa mukana Kallio, Pakila, Oulunkylä, Malmi, Lauttasaari, Tuomiokirkko srk, Paavali ja Viestintä

Seurakunta ilman seiniä Kalasatamassa

Kallion seurakunta

50.000 €

Kehitetään Kallion seurakunnan alueellista toimintaa tilanteessa, jossa Kalasata-man alueella ei ole seurakunnan omaa tilaa. Tavoitteena on yhteisöllisyyden lisää-minen, perheiden tukiverkostojen vahvistaminen, ja alueen eri toimijoiden keskinäi-sen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Saatujen kokemusten perusteella tuotetaan "Seurakunta ilman seiniä" -opas, jota voidaan käyttää muissa samankaltaisissa toimintaympäristöissä.

· Vahvistuva monikulttuurillinen seurakunta

Kannelmäen seurakunta

50.000 €

Kehitetään ulkomaalaisten ja kirkkoon kuulumattomien, Kaarelan alueella asuvien henkilöiden osallisuutta ja kirkkoon liittymisen mahdollisuutta kehittämällä englan-nin kielistä viestintää, toimintaa, rippikouluja ja hengellistä ohjausta.

· Hietaniemen hautausmaan toiminnan kehittäminen

Kiinteistöosasto

50.000 €

Kehitetään Hietaniemen hautausmaan vapaaehtoistoimintaa, rakennetaan hiljenty-misen alue sekä avataan museo. Dendrologian seura tekee kasvillisuuden kartoi-tuksen ja siihen liittyvän oppaan.

· Hyvinvoiva ja ehyt arki

Lauttasaaren seurakunta

50.000 €

Kehitetään työikäisille suunnattu, arjen hyvinvointia tukeva tukipalveluverkosto Lauttasaaren seurakuntaan. Toiminnassa yhdistyy hiljaisuuden viljely, remontoitu-jen tilojen yhteisöllinen kehittäminen, vertaistukitoiminta ja hyvinvointiin liittyvät eri-tyisteemakeskustelut. Projekti tukee työikäisten arjessa jaksamista, sekä henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin lisäämistä haastavankin arjen keskellä.

· Nuorten aikuisten työ Koillis-Helsingissä

Malmin seurakunta

34.773 €

Projektissa kehitetään Nuorten aikuisten (milleniaali- ja z-sukupolven) laajaa ta-voittamista, kohtaamista ja seurakuntayhteyden vahvistamista Helsingissä koillisen suurpiirin alueella. Projektissa tuotetaan viestintäkampanja, nuorille aikuisille suun-nattuja lahjamateriaaleja, Kirkkoappro -tapahtuma ja iso kirkon brändiä rakentava yksittäinen tapahtuma Koillis-Helsingissä.

· Mielessä Mukana - mielenterveyden edistäminen ja tukeminen

Paavalin seurakunta

50.000 €

Kehitetään mielen hyvinvointia tukevaa matalan kynnyksen toimintaa, vahvistetaan eri ikäisten helsinkiläisten henkisiä voimavaroja sekä lisätään kohderyhmän tietoi-suutta mielenterveyden ongelmista ja mielenterveyttä edistävistä tukitoimista. Pro-jekti tarjoaa toimintaa eri ikäryhmille ottaen huomioon osallistujien erilaiset sosio-ekonomiset taustat ja elämäntilanteet. Tarkoituksena on myös syventää seurakunnan eri työalojen yhteistyötä ja hyödyntää jo käynnissä olevia toiminta-muotoja mielenterveyden tukemiseksi.

· Virastopalvelut yhdessä

Pakilan seurakunta

50.000 €

Kehitetään keskinäistä virastoyhteistyötä ja -toimintaa Pakilan, Oulunkylän ja Mal-min seurakuntien kesken. Projektissa rakennetaan virtuaalinen seurakuntatoi-misto, jossa puhelimeen vastaa vuorollaan jonkun mukana olevan seurakunnan työntekijä. Puhelinpäivystyksen aukioloajan on mahdollista olla pidempi yhteisteis-

ten työvuorojen ansiosta. Virtuaalinen toimisto ja seurakuntien yhteistyö mahdollis-tavat paremman ja monipuolisemman palvelun ja tavoitettavuuden seurakuntalai-sille.

· Familjeliv - stödnätverk för familjer

Petrus församling

42.000 €

Kehitetään uusia yhteisöllisyyden muotoja ja tehokkaita tukiverkostoja perheille vanhempien arjen helpottamiseksi. Perhe-elämä suurkaupungissa on haastavaa, erityisesti silloin, kun perheen tukiverkosto on riittämätön. Monet perheet särkyvät tai muuttavat aikaisessa vaiheessa lähemmäksi sukua saadakseen tukea arkeen.

· Pitäjänmäen seurakunnan diakoninen kauppa

Pitäjänmäen seurakunta

50.000 €

Jatkokehitetään Lännen Varustamo -projektissa syntynyttä diakonista kauppakon-septia siten, että se integroidaan Pitäjänmäen seurakunnan diakoniatyöhön. Ta-voitteena on uuden työtavan luominen seurakuntadiakoniaan. Diakonisesta kau-pasta saa ruoka-apua, ammatillista palveluohjausta, keskusteluapua, sielunhoitoa sekä seuraa, yhteistä tekemistä ja vertaistukea. Projektin kohderyhmänä on ensisi-jaisesti Pitäjänmäen seurakunnan alueen asukkaat.

· Vuosaaren lukion koulutyö

Vuosaaren seurakunta

50.000 €

Kehitetään ja pilotoidaan toimintaa, jonka pohjalta luodaan kustannustehokas ja vaikutukseltaan merkittävä toimintamalli lukiossa tehtävään koulutyöhön. Mallilla pystytään vastaamaan modernin koulun haasteisiin seurakuntien niukkenevilla re-sursseilla. Keskiössä on sosiaalisen ja psyykkisen turvallisuuden lisääminen Vuo-saaren lukio- opiskelijoiden tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistamalla.

· Diakoninen kauppa Hermannin Valinta ja tehostetun diakonisen tuen malli

Yhteinen seurakuntatyö

50.000 €

Luodaan malli Helsingin seurakuntien diakonisen työn käyttöön ja asiakkaiden tu-eksi. Mallin mukaan perustetaan diakoninen kauppa nimeltään Hermannin Valinta. Tarkoituksena on ruoka-avun kohdentaminen tehostetun tuen avulla kriisitilan-teessa elävien asiakkaiden ja asiakasperheiden tukemiseksi. Kaupan asiakkaita tuetaan myös verkkokurssin avulla.

· Oikeus rippikouluun - pienryhmärippikoulut Helsingissä

Yhteinen seurakuntatyö

50.000 €

Kehitetään rippikoulutoimintaa, jonka kautta mahdollistetaan se, että jokainen hel-sinkiläinen nuori voi käydä rippikoulun. Rippikoulukokemukseen tulee olla oikeus myös niillä, jotka eivät voi osallistua leirille tai suureen ryhmään esimerkiksi nepsy-oireiden tai sosiaalisten tilanteiden pelon takia.

· Venäjäkielisen nuorisotyön kehittäminen

Yhteinen seurakuntatyö

50.000 €

Kehitetään venäjänkielistä seurakuntatyötä pääkaupunkiseudulla tavoittamalla sitä ikäryhmää, johon venäjänkielisen seurakuntatyön resurssit eivät riitä. Projektilla

tavoitetaan venäjää puhuvia Venäjältä ja Ukrainasta tulleita nuoria ja nuoria aikui-sia sekä innostetaan heitä osallistumaan yhteiseen toimintaan ja luterilaiseen seu-rakuntaelämään.


 

Ei esitetä rahoitusta

Projektit eivät täyttäneet rahoitukselle asetettuja kriteerejä tai A&O-projektijohtamis-mallin mukaisia projektin ehtoja, jolloin kyseessä on linjatyön rahoittaminen, jota ei tällä rahoitusmuodolla tueta.

· Nuorten kansainvälisyyskasvatuksen projekti

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

22 500 €

2007 syntyneet ja sitä vanhemmat Tuomiokirkko srk:n toiminnassa mukana olevat nuoret tekevät matkan Tansanian luterilaisen kirkon Viktorianjärven itäisen hiippa-kunnan vieraaksi syyslomalla 2023. Ryhmä kokoontuu vuoden aikana noin 10 ker-taa erilaisten projektiin liittyvien teemojen äärelle, kuten seurakunta Tansaniassa ja ilmastonmuutoksen vaikutukset. Matkaan valmistaudutaan varainkeruulla ja orien-toivilla tapaamisilla. Ryhmä on avoin myös heille, jotka eivät voi tai halua osallistua projektin matkaosuuteen.

Perustelut miksi rahoitusta ei esitetä: Kyseessä on matka, jolle haetaan rahoitusta, eikä siis täytä kriteereitä.

· Miniläger på Lekholmen

Matteus församling

10 000 €

Järjestetään kolme ruotsinkielistä seurakuntien nuorten leiriä Lekholmenilla kesällä 2023 avoimen toiminnan kehittämiseksi.

· Unga vuxna med uppgift

Matteus församling

20 000 €

Nuorille aikuisille annetaan tehtäviä seurakunnassa, jotta he tuntevat kuuluvansa ja säilyttävät positiivisen asenteen kirkkoa kohtaan. Tehtävistä maksetaan palkkio. Pienen, lyhyen tarvepohjaisen työsuhteen kautta halutaan tarjota nuorille aikuisille mielekkäitä tehtäviä lasten ja nuorten toiminnassa ja samalla antaa lapsille ja nuo-rille lisää turvallisia ja inspiroivia roolimalleja.

· Jumalani-hybridimediaprojekti

Mediatoimitus

50 000 €

Projektissa kehitetään materiaalia (mediatuotteita), jotka kertovat yksittäisten hen-kilöiden Jumalasuhteesta. "Jumalani" on sarja uskonasioistaan yleensä puhumat-tomien, tunnettujen, kiinnostavien, yllättävien ja sanavalmiiden helsinkiläisten poh-dintaa kristinuskon Jumalastaan.

Perustelut miksi rahoitusta ei esitetä: Rahoituksella ei voida osallistua mediatoimi-tuksen henkilöstökustannuksiin mm. sen takia, että toimitus rajatiin YT-neuvotteluiden ulkopuolelle. Lisäksi projekti pitäisi tehdä yhdessä Vantaan ja Es-poon kanssa.

Määrärahan käyttöä seurataan projektitoimiston toimesta lisätunnisteen avulla, joka avataan projektikohtaisesti. Tuki maksetaan toteutuneita kuluja vastaan ta-kautuvasti.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia

 

Lisätiedot

Stefan Forsén, stefan.forsen@evl.fi
Riina Lilja, riina.lilja@evl.fi

Jakelu

Hakijat